52,3: Intiassa historian kuuminta
Intian pääkaupungissa Delhissä on mitattu Intian mittaushistorian lämpöennätys, 52,3 astetta, kertoo maan meteorologian laitos. Tappavan helteen vuoksi 30 miljoonan ihmisen kaupunkiin on annettu varoitus äärimmäisestä kuumuudesta.
Intian mittaushistorian edellinen lämpöennätys oli 51 astetta. Se mitattiin Rajasthanin osavaltiossa sijaitsevalla Phalodin aavikkoalueella vuonna 2016.
Kaupungissa paha vesipula
Helleaallon vuoksi Delhiä uhkaa myös vesipula. Viranomaiset ovat sen vuoksi joutuneet rajoittamaan vedenjakelua useille alueille. Osassa kaupunkia vettä saa vain 15–20 minuutin ajan päivässä.
Vedenjakelusta vastaava ministeri Atishi Marlena kehotti Times of India -lehden haastattelussa ihmisiä ottamaan vastuuta vedenkulutuksestaan ja välttämään haaskaamista.
Kovat helleaallot ovat Intiassa tavallisia kesäkuukausina. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos lisää kuitenkin niiden määrää ja pidentää äärilämpötilojen kestoa.
Ruotsin Gotlannissa toukokuun ennätyslämpötila
Sää on ollut viime päivinä ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämmintä myös Pohjois-Euroopassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan elohopea on kivunnut lähelle kolmeakymmentä astetta Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa ja Baltian maissa.
Ruotsissa Gotlannin Visbyssä lämpötila kohosi tiistaina 27,9 asteeseen. Ruotsin ilmatieteen laitoksen mukaan kyseessä on korkein koskaan mitattu toukokuun lämpötila kaupungin yli 150 vuoden taakse ulottuvassa mittaushistoriassa.
Gotlannin saaren kaikkien aikojen lämpöennätyksestä ollaan kuitenkin vielä kaukana. Elokuussa vuonna 1975 Gotlannin Buttlessa mitattiin 35,2 astetta.
Täydennetty juttua kauttaaltaan kello 14.48.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää