Laulaja Danny julkaisi kotisivuillaan herkän muistokirjoituksen Kari Tapiosta. Laulajien ystävyys kesti 40 vuotta.
Danny kertoo tunteneensa Kari Tapion jo 1970-luvulla. Dannyn mukaan he olivat tekemisissä niin työn merkeissä kuin vapaa-ajalla.
– Jo alusta saakka nuori mies hämmensi kuulijansa kauniilla äänellään ja suurella lahjakkuudellaan.
Dannyn ja Kari Tapion ystävyys kesti läpi vuosikymmenten.
– Yhteisten kiertuemuistojen jälkeenkin tapasimme ajoittain. Viimeistä edellisen kerran Mika Häkkisen isän hautajaisissa keväällä, jolloin Kari lauloi kauniisti Harrin muistoa kunnioittaen.
Viimeisen kerran Danny tapasi Kari Tapion heinäkuussa Vihreät Niityt -tapahtumassa Kajaanissa.
– Vetäydyimme noin puoleksi tunniksi keskustelemaan elämästä, yhteisistä tuttavistamme ja alan ongelmista sekä tulevaisuuden näkymistä. Kari oli silloin hyväntuulinen ja hauska, Danny muistelee kotisivuillaan.
Danny kirjoittaa tähteyden olevan katoavaista, mutta supertähteyden ikuista.
– Supertähteä ei voi luoda. Se on arvo, jonka voi antaa vain yleisö, ei media, ja silloinkin hyvin harvoille ja valituille. Kun se kerran on annettu, sitä ei voi ottaa pois.
– Poisnukkumisesi johdosta aiheutit vuorokaudessa jo sellaisen tunnevyöryn, meissä suomalaissa että ounastelen, että suuri yleisö on antanut Sinulle aiheesta arvon - Supertähti- jo samana päivänä. Lepää rauhassa kunnioitettava ystävä ja tuiki meille kanssaihmisillesi musiikkisi kautta! Ystävyys on yhteys, kuolemankin jälkeen.
Danny päättää tunteikkaan kirjoituksen seuraavasti: Hyvää matkaa perille saakka. Ystäväsi, Danny
(MTV3)