Colorado Avalanchen Joonas Donskoi oli virittänyt itsensä kuluvalla NHL-kaudella hurjaan lyöntiin, kunnes koronavirustartunta pysäytti kaiken. Täyteen iskuun tervehtymiseen on suhtauduttava kärsivällisyydellä.
Läntisen divisioonan toisena paikkansa pudotuspeleissä jo varmistaneen Coloradon esitykset ovat olleet tällä kaudella paikoin täysin dominoivia. Joukkueen valmiuden menestyä voi Donskoin mukaan aistia pelaajien nälästä ja intohimosta jokapäiväisessä tekemisessä.
– On niin paljon hyviä joukkueita ja pelaajia, että ainoa keino tehdä eroa löytyy pienistä yksityiskohdista. Ruoka, treenaaminen, lepo. Halu tehdä joka päivä hallilla itsestä parempi pelaaja. Meillä oli aikanaan se Kärpissä – ja näen sitä samaa nyt meillä täällä, Donskoi kertoi MTV Urheilulle.
– Aika paljon on tullut muokattua omaakin ruokavaliota. Se on tapahtunut lähinnä (Nathan) MacKinnonin johdolla, hänellä on ollut aika paljon hyviä juttuja siihen. Tuntuu, että melkein jokainen joukkueen pelaaja on lähtenyt siihen mukaan. Mielestäni se näkyy, sillä monet pelaajat ovat ottaneet tällä kaudella isoja steppejä pelaajina.
Koronavirus on runnellut seuraa viimeisinä viikkoina. Donskoi palasi niin ikään tartunnan saaneen Mikko Rantasen kanssa joukkueen pelaavaan kokoonpanoon perjantaiaamun San Jose -ottelussa. Edellisen kerran Donskoi oli pelannut huhtikuun 12. päivä.
Raahelainen kertoo kulkutaudin korventaneen eniten keuhkoissa.
– Eihän se hirveän hyvältä tuntunut. Olin kaksi ja puoli viikkoa jäältä pois, eikä kahteen viikkoon saanut tehdä oikein yhtään mitään, Donskoi sanoi.
– Siinä meni muutama päivä sillä tavalla, että oli vähän vaikeaa hengittää. Kuumetta oli myös ja yöt menivät hikoillessa. Ei ollut millään tavalla positiivinen kokemus, aika rikki olin vähän aikaa.
Donskoi ei usko koronan vaikuttavan loppukauden suorituskykyyn – eikä hän uhraa uhkakuvalle ajatuksiakaan.
– Tietysti tuossa vähän paino putosi, kun oli tekemättä mitään. Nyt täytyy vain nostella ehkä vähän enemmän rautaa kuin normaalisti.



