CNN: Italian Salvini seuraa USA:n maahanmuuttopolitiikkaa tarkasti – "En voi opastaa Trumpia asioiden hoitamisessa"

Italialla Euroopan hitain talouskasvu 1:45
Video: Italialla on Euroopan hitain talouskasvu.

Maahanmuutto tulee olemaan yksi tärkeimmistä aiheista, kun Italian sisäministeri ja varapääministeri Matteo Salvini ja Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence tapaavat maanantaina Washingtonissa.

Salvini sanoi CNN:n haastattelussa seuraavansa tarkasti Yhdysvaltojen toimia laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Hän sanoi kuitenkin vetävänsä rajan lapsien erottamiseen vanhemmistaan.

Salvinin mukaan Italia pyrkii niin pitkälle kuin mahdollista siihen, ettei lapsia eroteta vanhemmistaan. Salvini sanoi, ettei voi opettaa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia asioiden hoitamisessa. Hän lisäsi olevansa iloinen siitä, miten Italia hoitaa maahanmuuttokriisinsä.

Salvini sanoi myös jakavansa Trumpin huolen Iranista. Salvinin mukaan Iran uskoo, että se voi poistaa Israelin maan päältä eikä Iranin kanssa voi käydä dialogia.

Salvini sanoi CNN:lle toivovansa, että voisi keskustella Pencen kanssa maahanmuuton ja Iranin lisäksi myös Libyasta ja Venezuelasta.

Salvini on monen maahanmuuttovastaisen muutoksen kärkihahmo

Vuonna 2018 valtaan noussut Salvini on ollut monen maahanmuuttovastaisen muutoksen kärkihahmo Italiassa, ja monet Salvinin lait ja toimenpiteet ovat muistuttaneet Italian fasistisesta menneisyydestä.

Salvinin kaudella laiton maahanmuutto Italian kautta Eurooppaan on vähentynyt huomattavasti. Viime vuonna vain hieman yli 23 000 ihmisen havaittiin ylittävän määräysten vastaisesti reitin Pohjois-Afrikasta Italiaan. Pudotus vuodesta 2017 on 80 prosenttia.

Salvinin uusimman maahanmuuttopoliittisen päätöksen myötä siirtolaisten pelastusalukset voivat joutua maksamaan yli 50 000 euroa tulleessaan Italian vesille ilman lupaa.

YK:n tutkijoiden mukaan muutos voi polkea vakavasti siirtolaisten ihmisoikeuksia. Kritiikistä huolimatta Salvini vei asian vielä pidemmälle. Hän muun muassa väitti, että pelastuslaivat rikkovat lakia ja tekevät yhteistyötä ihmissalakuljettajien kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat