Jääkiekon SM-liiga palkitsi päättyneen liigakauden parhaat pelaajat palkintogaalassaan perjantaina. Parhaaksi maalivahdiksi valittiin jälleen kerran Tapparan Christian Heljanko.
Heljanko voitti parhaalle maalivahdille jaetun Urpo Ylönen -palkinnon jo kolmannen kerran peräkkäin. Heljangosta tuli myös SM-liigahistorian ensimmäinen maalivahti, joka on voittanut kyseisen palkinnon kolmena vuonna peräkkäin.
Kaiken kaikkiaan Heljanko on vasta kolmas maalivahti, joka on voittanut Urpo Ylönen -palkinnon kolmesti. Häntä aiemmin tempussa ovat onnistuneet Hannu Kamppuri (4 kertaa) ja Juuso Riksman (3 kertaa).
Parhaalle maalivahdille on jaettu pysti vuodesta 1978 lähtien.
Heljanko torjui päättyneellä kaudella Tapparan maalilla 91,6 prosentin varmuudella. Pudotuspeleissä vauhti vain kiihtyi ja koppi tarttui torjuntaprosentilla 93,3.
KooKoon Charles-Edouard D'Astous voitti puolestaan parhaalle puolustajalle jaettavan Pekka Rautakallio -palkinnon.
Kanadalaispuolustaja teki 54 ottelussa huimat 46 tehopistettä.
Parhaalle valmentajalle annettavan Kalevi Numminen -palkinnon nappasi Tapparan mestariksi luotsannut Rikard Grönborg.

