Charlottesvillen uhrin äiti ei nuku: ”Kyyneleet valuvat kasvoillani sulkiessani silmäni”
Yhdysvalloissa Charlottesvillen levottomuuksissa menehtyneen, 32-vuotiaan Heather Heyerin äiti on murheen murtama.
20-vuotias mies oli ajanut autolla Charlottesvillessä marssineeseen väkijoukkoon. Menehtyneen Heyerin lisäksi päälleajossa loukkaantui 19 henkilöä.
Heyerin äiti toteaa ABC Newsille, että hänen tyttärellään oli vahvat uskomukset, joita hän puolusti voimakkaasti.
-Hän uskoi aina ihmisten tasapuoliseen kohteluun.
Äiti toteaa, että hän ei ollut ainoa, joka menetti törmäyksessä lapsensa. Hän viitaa autoa ajaneen miehen äitiin.
- Hän ei koskaan saa enää poikaansa takaisin entisenlaisena. Tyttäreni yli ajanut mies erehtyi luulemaan, että viha voisi muuttaa maailmaa, mutta näin ei ole.
Heyerin äiti toteaa lohduttomasti, että hän ei voi nukkua, koska kyyneleet valuvat pitkin hänen kasvojaan aina kun hän sulkee silmänsä.
Uusimmat
-
15:37
Markku Kanerva nimesi Huuhkajien EM-karsintaryhmän – Norjassa säväyttänyt debytantti mukana
-
15:30
Vain Floridassa: Nuorukainen kiipesi alligaattorien aitaukseen eläintarhassa
-
15:30
Jaakko Loukkolan oli tarkoitus esiintyä Tatu ja Patu pihalla -kesäteatterissa – ohjaaja kertoo produktion tilanteesta suuren surun keskellä
-
15:25
EU oikeustoimiin Puolaa vastaan – epäilee opposition toiminnan vaikeuttamista
-
15:21
Auringonpalvojien pitkä odotus palkitaan pian: Lämpö voi kohota jopa 30 asteeseen!
-
15:14
Lähes kaikki Hersonin eläintarhan eläimet kuolivat äkkitulvassa – näin asukkaat auttavat veden varaan joutuneita eläimiä
-
15:03
Zelenskyi: Sadoilla tuhansilla puutetta juomavedestä – MTV seuraa sotaa
-
15:01
Suomen supernelikko vihdoin samalla viivalla – asiantuntija odottaa hurjaa tulosta: "Ei tällaista tilannetta ole ollut koskaan aikaisemmin"
-
15:01
Norrköpingin kaupunki värväsi yksityisetsivän selvittämään sosiaalitukien väärinkäyttäjiä – sai moitteet oikeusasiamieheltä
-
15:00
Petteri Orpo neuvottelutilanteesta: "Maali häämöttää ensi viikolla"
-
14:51
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
14:51
Tutustu Miss Suomi -semifinalisteihin – mukana Mikko Alatalon lapsenlapsi, transnainen, Rantabaari-sarjan näyttelijä...
-
14:36
Juristi siirtäisi lastensuojeluasiat pois hallinto-oikeudesta käräjäoikeuteen: "Nykyään sosiaalityöntekijät laativat itse omat todisteensa"
-
14:21
Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – kilpailun sääntöihin merkittäviä muutoksia
-
14:17
Otkes: Tikkakosken lento-onnettomuuden syy selvinnyt
-
14:14
Vesi tulvi ryminällä Hersoniin: Satelliittikuvat paljastavat matalimpien talojen karun kohtalon
-
14:13
Top Gear -sarjasta Suomi-versio – mukana Teemu Selänne, Ismo Leikola ja Christoffer Strandberg
-
14:11
Lähde: Liverpool hankki Argentiinan maailmanmestarin
-
14:10
Ärsyyntyneiden autoilijoiden tyhmänrohkea temppu Pohjoisesplanadilla tallentui videolle – poliisi: "On vain ajan kysymys, milloin..."
-
14:05
Oikeus: Maahanmuuttovirasto ei saanut salata oligarkki Gennadi Timtshenkon kansalaisuushakemuksen suosituskirjeitä
-
Lataa lisää