Carunan kansalaiskysely: Hinta, sähköpulan uhka ja vihreät arvot saivat suomalaiset säästämään sähköä

Monet sähköyhtiöt ovat tehneet hyvää tulosta - sähköntuottajat vahvoilla 4:20
Monet sähköyhtiöt ovat tehneet hyvää tulosta viime aikoina.

Suomalaisten halukkuuteen säästää sähköä on vaikuttanut eniten sähkön hinta, käy ilmi sähköverkkoyhtiö Carunan teettämästä kansalaiskyselystä. Vain 12 prosenttia vastaajista kertoi, ettei ole tehnyt tänä talvena mitään sähkön säästämiseksi.

Sähkön hinta vaikutti erityisesti omakoti- ja paritalossa asuvien vastaajien tarmoon säästää sähköä.

Muita yleisiä sähkönsäästöön vaikuttavia tekijöitä olivat sähköpulan uhka sekä vihreät arvot.

Vihreät arvot vaikuttivat eniten 35–44-vuotiaiden halukkuuteen säästää sähköä, kun taas 65–75-vuotiaita vastaajia sähkönsäästöön innosti vahvasti talkoohenki.

–  Kyselyn tulos antaa viitteitä siitä, että Astetta Alemmas -talkoohenki on lisännyt kiinnostusta sähkönsäästämiseen. Uskon, että oman energiankulutuksen seuraaminen esimerkiksi erilaisten sovellusten kautta on monelle arkipäivää jatkossakin, sanoo Carunan innovaatiopäällikkö Matti Uusipaasto tiedotteessa.

Valtaosa kyselyyn vastaajista myös kertoo, että heidän tietoisuutensa energia-asioista on lisääntynyt viimeisen puolen vuoden aikana. Nuorista, 18–24-vuotiaista vastaajista jopa 80 prosenttia kertoi tietoisuutensa lisääntyneen.

Yli puolet aikoo jatkaa säästötoimia

Kyselyyn vastanneista vain 12 prosenttia kertoi, ettei ole tehnyt tänä talvena mitään energiankulutuksen vähentämiseksi.

Eniten erilaisia toimenpiteitä olivat tehneet omakoti- tai paritalossa asuvat vastaajat.

Suosituin keino säästää energiaa oli täysien pyykki- ja astianpesukonekuormien peseminen. Seuraavaksi suosituimmat keinot olivat lyhyemmät suihkut ja huonelämpötilan laskeminen.

Yli puolet kyselyyn vastanneista aikoo jatkaa täysien pyykki- ja astianpesukoneellisten pesua, vaikka sähkön hinta palautuisi normaaliksi. Hieman alle kolmasosa aikoo seurata omaa sähkönkäyttöään myös jatkossa jakeluyhtiön tarjoaman palvelun kautta.

–  On hienoa nähdä, että suomalaiset ovat aiempaa kiinnostuneempia energia-asioistaan. Uskon, että tämän talven opeista on meille hyötyä myös tulevina talvina. Toivon, että ihmisten joustohalukkuus ja valmius energiansäästöön ei laimene jatkossa, Uusipaasto sanoo.

Kyselytutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten kokemuksia, tietoja ja asenteita energiansäästöön liittyen.

Kysely toteutettiin helmikuussa 2023 Bilendin M3 Research -verkkopaneelissa. Siihen vastasi tuhat yli 18-vuotiasta suomalaista.

Aineiston virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa suhteessa lähtöotokseen.

Lue myös:

    Uusimmat