Mainos

Kohuräppäri teki paljastuksen faneilleen – kävi rasvaimussa ennen esiintymistään

Rap-artisti esiintyi Memphisin kaupungissa ja paljasti, ettei oikeastaan saisi keikkailla.

Rap-artistiCardi B nähtiin viime viikonloppuna Tenneseen osavaltion Memphisissä keikalla. Esiintymisensä aikana muusikko teki yleisölleen paljastuksen:

– Minun olisi pitänyt perua esiintymiseni tänään. Minun ei ei pitäisi esiintyä, koska liika liikkuminen pilaa rasvaimuni. Aion silti saada rahasäkkini, joten annetaan palaa, rap-artisti virkkoi yleisölleen.

Cardi B on puhunut tekemistään kauneusoperaatioista myös aikaisemmin. Hiljattain hän paljasti laittaneensa rintansa uusiksi.

– Minusta tuntuu hyvältä, mutta välillä ei, kun ihoni on venynyt. Kyllä, lapseni pilasi minut, Cardi B on kommentoinut kehonsa muutoksia lapsen saamisen jäljiltä.

Cardi B sai esikoisensa heinäkuussa 2018. Saman vuoden elokuussa Cardi B kertoi haaveilevansa rasvaimusta. Artisti on kertonut kärsineensä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Lähde: Cosmopolitan

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja