Brittilehti näki dokumenttiluonnoksen: EU myöntämässä brexitille lykkäystä tammikuun loppuun asti

EU valmistelee kolmen kuukauden mittaisen lykkäyksen myöntämistä brexitille, kertoo brittilehti The Guardian. Lehti perustaa tietonsa sen näkemään dokumenttiluonnokseen.

Perjantaina EU-maiden suurlähettiläät eivät vielä päättäneet lykkäyksen pituudesta, vaikka sen myöntämisestä oltiin yhtä mieltä. Tuolloin kerrottiin, että Ranska olisi halunnut myöntää lykkäystä vähemmän kuin muut maat, vain marraskuun puoleenväliin asti.

Guardianin näkemässä luonnoksessa lykkäystä myönnetään tammikuun loppuun, mutta aikaisempi lähtö olisi mahdollinen, jos erosopimus ratifioidaan sitä ennen. Ero tapahtuisi ratifioinnin jälkeen seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Britannian parlamentti ei ole hyväksynyt uutta erosopimusta ja sen käsittely on tällä hetkellä keskeytetty.

Britannian hallitus anoi aiemmin tässä kuussa EU:lta lykkäystä sen erolle parlamentin tätä vaatineen äänestyksen jälkeen. Maan voimassa oleva EU-eropäivä on tällä hetkellä 31. lokakuuta, eli alkavan viikon torstaina.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on konsultoinut asiassa EU-maiden päämiehiä ja toivoo, ettei ylimääräistä huippukokousta tarvitse kutsua koolle. Jäljelle jäävien 27 jäsenmaan suurlähettiläät käsittelevät lykkäystä huomenna maanantaina aamupäivällä Brysselissä.

Pääministeri Boris Johnson on esittänyt, että Britanniassa järjestettäisiin ennenaikaiset parlamenttivaalit 12. joulukuuta tilanteen selkeyttämiseksi. Parlamentin on tarkoitus keskustella vaalien järjestämisestä myös huomenna maanantaina. Britanniassa on toivottu, että silloin EU:n kanta lisäajan pituuteen olisi tiedossa.

Lue myös:

    Uusimmat