Britannian entinen pääministeri Boris Johnson eroaa parlamentista.
Eroaminen astuu voimaan välittömästi. Johnsonilta vapautuneesta paikasta käydään täytevaalit.
Johnsonin lausunnon mukaan hänet ajetaan ulos parlamentista. Aiheesta uutisoi uutistoimisto Reuters.
Johnsonin mukaan ei ole mitään todisteita siitä, että hän olisi tietoisesti johtanut parlamentin alahuonetta harhaan taannoisessa kohussa koronasääntöjen noudattamisesta. Johnsonin toiminta koronarajoitusten aikaan aiheutti kritiikkiä, sillä hänen väitettiin järjestäneen pääministerinä virka-asunnollaan koronarajoitusten vastaisia juhlia. Brittimedian mukaan parlamentin komitea totesi aiemmin Johnsonin johtaneen parlamenttia harhaan ja suositteli hänelle rangaistusta.
– Pieni ihmisjoukko ajaa minut ulos, ilman todisteita väitteidensä tueksi ja ilman konservatiivipuolueen jäsenten saati laajemman äänestäjäkunnan hyväksyntää, Johnson toteaa lausunnossaan.
Johnson kertoo olevansa hämmästynyt ja pöyristynyt tilanteesta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää