Brasilian koronatilanne synkkenemässä: Huhtikuusta muodostumassa koko pandemian pahin kuukausi
Kuluva kuukausi näyttää synkältä koronapandemian näkökulmasta Brasiliassa: sairaalat täyttyvät potilaista, koronakuolemien määrät rikkovat ennätyksiä, eikä pahoissa ongelmissa oleva rokotusohjelmakaan näyttä käynnistyvän kunnolla, uutistoimisto AP uutisoi.
Maan terveysministeriö on kerta toisensa jälkeen korjannut ennustettaan rokotetuotannon osalta – jo kolme kertaa huhtikuun aikana. Tuotantoennuste on pudonnut jo puoleen alkuperäisestä. Lisäksi maan kaksi suurinta laboratoriota kärsii tuotantorajoituksista.
Rokotetoimitusten viivästyminen tarkoittaa kymmeniä tuhansia lisäkuolema, sillä herkästi tarttuva P.1 muuntovirus leviää maassa.
Maailman 2,9 miljoonasta koronaan liittyvästä kuolemasta peräti 350 000 on tilastoitu Brasiliassa. Edellä on vain Yhdysvallat, jossa on tilastoitu yli 560 000 koronakuolemaa.
Brasilian seitsemän päivän koronakuolemien keskiarvo on kohonnut jo 2 820 päivittäiseen kuolemaan. Maailmanlaajuinen keskiarvo on tällä hetkellä 10 608, Johns Hopkins yliopiston huhtikuun tietojen perusteella.
Ennusteiden mukaan latinalaisen amerikan suurimman maan koronakuolemien päivittäisen keskiarvon uskotaan nousevan peräti 3 500 tapaukseen seuraavien kahden viikon aikana, ennen niiden kääntymistä laskuun. Ennsuteen on tehnyt yhdysvaltalainen yliopisto, University of Washington’s Institute for Health Metrics and Evaluation.
Maan terveysviranomaiset syyttävät karusta tilanteesta presidentti Jair Bolsonaroa, joka on lähes koko pandemian ajan kieltäytynyt toistuvasti ryhtymästä tiukempiin toimiin tartuntojen leviämisen estämiseksi.
Bolsonaro on myös ottanut säännöllisesti yhteen kuvernöörien ja muiden päättäjien kanssa, jotka ovat puhuneet tiukempien koronatoimien puolesta.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää