Bottaksella osui kaikki nappiin – kehuja tallin taktiselle peliliikkeelle

Valtteri Bottas teki miehen työn Silverstonen sunnuntai-iltapäivässä. Mercedes-kuski toi autonsa ruutulipulle toisena käytännössä täydellisen suorituksen päätteeksi.

Bottas rakensi nousuaan vahvasti läpi kisan. Vahvaa starttia seurasi tukku upeita ohituksia, minkä lisäksi myös saksalaistallin taktiikka onnistui täydellisesti. Myös tähdet olivat Bottakselle suotuisat, kun edellä ajanut maanmies Kimi Räikkönen kärsi rengasrikon vain kolme kierrosta ennen maalia.

- Kaikki osui aika nappiin. Lähtö oli hyvä ja onnistuin nousemaan sija kerrallaan ylöspäin. Talli teki päätöksen pitää minua radalla pidempään kuin etukäteen suunniteltiin, ja se toimi. Kimin rengasrikko antoi vielä lopussa yhden sijan.

Bottas oli hurjassa liidossa, mutta mies myöntää Räikkösen olleen lopussa liian kaukana.

- Jos hänen renkaansa olisivat pysyneet ehjinä, en olisi todennäköisesti päässyt haastamaan häntä. Tuuri oli tänään meidän puolella, Bottas myönsi.


Lue myös:

    Uusimmat