Bob Marleyn poika muistelee MTV3.fille isänsä opetuksia

Reggaemuusikko Bob Marleyn poika Rohan Marley vieraili Suomessa hyväntekeväisyyden nimissä.

Bob Marleyn perikunnan House of Marley -yritys tekee hyväntekeväisyystyötä 1Love-järjestönsä kautta. Järjestö perustuu Bobin ajatukselle, jonka mukaan kaikesta mikä tuottaa jotain on annettava osa eteenpäin nuorten parissa tehtävään työhön.

House of Marley -audiotuotteiden lanseeraustilaisuus järjestettiin viikolla Helsingissä ja MTV3.fi kävi haastattelemassaBobin poikaa Rohan Marleytä. Rohan haluaa kulkea isänsä jalanjäljissä ja hän kertookin oppineensa isältään paljon. Bob Marleyn kuollessa vuonna 1981 Rohan oli 8-vuotias. Mitkä Bob-isän opetuksista ovat jääneet Rohanin mieleen?

– Isä käski minun olla hyvä poika ja sitä olen yrittänyt, Marley nauraa.

– Isä tiivisti sanomansa rauhaan, rakkauteen ja yhtenäisyyteen. Olemme kaikki sisaria ja veljiä, välittämättä siitä, mistä tulemme tai missä asumme. Se, että toimimme yhdessä, on isäni suurin opetus. Isäni oli hyvä mies, joka rakasti lapsia.

Rohan muistelee isänsä päästäneen muitakin parrasvaloihin esiintyessään ja lapsuudesta Rohanille on jäänyt hyvät muistot.

– Jotkut voisivat sanoa, että lapsuuteni oli erilaista, mutta mielestäni minulla oli hyvä lapsuus. Isäni halusi opettaa lapsille totuuksia elämästä, mutta samalla hän antoi myös vapautta, jotta oppisin jotain. Hän antoi minun oppia myös virheistäni.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat