Euroopan unionin suunnittelema venäläisöljyn totaalinen tuontikielto on tyssäämässä Unkarin vastustukseen. Asiasta kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Uutistoimiston saamien alustavien tietojen mukaan EU aikoo kieltää venäläisen öljyn tuonnin meriteitse, mutta öljyä saisi edelleen tuoda putkia pitkin.
Meriyhteyttä vailla oleva Unkari on riippuvainen putkea pitkin tulevasta venäläisestä öljystä. Unkarin öljystä noin 60 prosenttia tulee Venäjältä Druzhba-öljyputkea pitkin.
Kompromissipäätös antaisi Unkarille lisää aikaa löytää ratkaisuja maan energiatarpeiden täyttämiseksi. Se ottaisi huomioon myös muiden sisämaavaltioiden kuten Slovakian ja Tshekin huolet.
Lue myös: Unkari kertoi julistavansa hätätilan Ukrainan sodan vuoksi
Lisäaikaa osalle maista
Komissio on lähettänyt viikonlopun aikana ehdotuksen uusista pakotteista EU-maiden johtajille. Ehdotuksen mukaan Venäjän raakaöljyn tuonti meriteitse pysähtyisi kuudessa ja jalostettujen öljytuotteiden tuonti kahdeksassa kuukaudessa.
Uuden ehdotuksen mukaan Bulgaria saisi siirtymäkauden kesä- tai joulukuuhun 2024 ja Kroatia voisi saada vapautuksen tyhjiökaasuöljyn tuontiin.