Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken kehottaa Israelia välttämään eskalaatiota Libanonissa. Asiasta kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller.
Maanantaisessa tapaamisessaan Israelin puolustusministerin Yoav Gallantin kanssa Blinken korosti, että Israelin tulisi välttää tilanteen kärjistymistä ja tavoitella diplomaattista ratkaisua.
Israel ja Libanonissa toimiva äärijärjestö Hizbollah ovat tulittaneet toisiaan lähes päivittäin viime syksystä lähtien Israelin ja Libanonin välisellä raja-alueella.
Ministerit keskustelivat myös israelilaispanttivankien vapauttamiseen ja palestiinalaissiviilien kärsimysten lieventämiseen tähtäävästä epäsuorasta diplomatiasta Israelin ja Gazaa hallitsevan äärijärjestö Hamasin välillä.
Tapasi myös CIA:n johtajan
Gallant keskusteli israelilaispanttivankien tilanteesta myös Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajan Bill Burnsin kanssa. Burns on ollut mukana Yhdysvaltain, Qatarin ja Egyptin välittämissä neuvotteluissa Israelin ja Hamasin välillä.
– Haluan korostaa, että Israelin tärkeimpänä tavoitteena on vapauttaa panttivangit ja tuoda heidät kotiin perheidensä luo, ilman poikkeuksia, Gallant sanoi maanantaina ennen tapaamisiaan.
– Teemme jatkossakin kaikkemme saadaksemme heidät kotiin, hän lisäsi.
Gallant saapui Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washingtoniin maanantaina keskustelemaan Israelin sotilaallisista toimista Gazassa sekä lisääntyvistä jännitteistä Israelin ja Libanonin rajalla.
