Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter haluaa panna pisteen MM-kisojen tuomaripuheille. Hänen mielestään on roskaa edes epäillä, että tuomaripeli olisi auttanut isäntämaa Etelä-Korean MM-kisojen välieriin asti.
-Kaikki tuomaripeliin kohdistuvat epäilykset saavat nyt loppua, Blatter jyrähteli maanantain lausunnossaan. Tuomareihin kohdistuva kritiikki lähti käsistä Espanjan ja Etelä-Korean välieräottelun jälkeen. Espanja hävisi ottelun rangaistuspotkukilpailun jälkeen, mutta menetti pelin aikana kaksi selvää maalitilannetta.
Pelin jälkeen etenkin Espanjan lehdistö ja jalkapallokannattajat vihjailivat, että osa MM-kisojen ottelutuloksista on etukäteen järjestettyjä. Myös Italia tunsi joutuneensa tuomarivirheiden uhriksi, kun se hävisi isäntämaa Etelä-Korealle MM-kisojen toisella kierroksella. Italialta hylättiin yksi maali ja tähtipelaaja Francesco Totti ajettiin kentältä punaisella kortilla kesken jatkoajan.
Fifa myöntää, että MM-kisoissa on tapahtunut joitain erotuomarivirheitä ja siksi Blatter on käskenyt MM-kisojen tuomarikomiteaa valitsemaan tarkoin erotuomarit välieriin ja mitaliotteluihin. Tavallisesta tuomarivalintatavasta poiketen komitea on päätynyt valinnoissaan kuuteen tuomariin, jotka kaikki tulevat Euroopasta.
Saksan ja Etelä-Korean välisen välieräottelun tuomitsee Sveitsin Urs Meier. Brasilian ja Turkin välisen keskiviikon välieräottelun tuomitsee puolestaan Tanskan Kim Milton Nielsen.
(MTV3-STT)