(SPV)
Aina ei vain ymmärrä. Esimerkiksi Riverdance ja pukudraamat ovat eittämättä teknisesti korkeatasoisia ja arvokkaita yrittäessään pieteettillä raottaa verhoa menneen ajan kulttuuriin. Siitä huolimatta – tai juuri siksi – ne ovat teennäisyydessään kerrassaan sietämätöntä kuraa. Sama pätee Blackmore’s Nightiin: en yksinkertaisesti käsitä, mitä hienoa on maailman ehkä tunnetuimman kitarariffin laatijan maailmanmusiikkivaikutteisessa renessanssi–new age -rockissa. Mutta se on makuasia, ja niin vahvasti sellainen, että selkeätä ymmärryksen puutosta tai jopa asennevammaa on turha kieltää.
Blackmore’s Nightin suhteen en ole ainoa, jolla tekee asennoitumisen kanssa tiukkaa. Deep Purplen riveissä ja Rainbow’n keulilla yhdeksi legendaarisimmista hard rock -kitaristeista noussut Richie Blackmore on kuitenkin ilmeisen tyytyväinen urallaan piippahattu päässä, toinen jalka keskiajalla ja toinen muovisessa pehmorockissa. Taiten ja rakkaudella tehtyä musiikkia tämä kuitenkin on, ja laajasti katsottuna kultturisesti taatusti merkityksellisempää kuin vaikkapa Kristian Meurman tai Suurlähettiläät. Kulttuurilliset arvot eivät silti tee tästäkään hyvää musiikkia, eikä Blackmoreakaan voi kohdella kuin pyhää lehmää, jos jälki kuulostaa tältä.
Perheyritystyyppinen bändi – laulajana toimii Blackmoren puoliso Candice Night – on todellakin aivan muuta kuin Smoke on the Water tai Man on the Silver Mountain. Mandoliini, cembalo ja muut modernissa populaarimusiikissa kuriositeetteina esiintyvät soittimet ovat Nightin kuulaan ja kieltämättä toismaailmallisen kauniin äänen ohella leimallisia Blackmore’s Nightin Band of Minstrelsin soinnissa. Toki itse maestron ansiokas kitarointikin saa huomiota, mutta se ei ole erityisosassa. Irstaan kontrastin tälle kaikelle tuo täydellisen särmättömiltä kuulostavin soittimin esitetty kammottavan hajuton studiomusisointi.
Secret Voyagen, orkesterin seitsemännen studiolevyn kappalevalikoima on monimuotoisuudessaan hämmentävä ja vahvistaa edelleen tunnetta, että koko touhun ydin jää ymmärryksen ulkopuolelle. Suuri osa kappaleista on eri maiden traditionaaleja. Mukana on laimeanakin levyn parhaimmistoon lukeutuva luenta Rainbow-kappale ja ilmeisen totaalisen tyylitajuttomuuskohtauksen aikana laadittu versiointi , joka saa jopa ZZ Topin sietämättömän mutta oudosti samanhenkisesti säksättävän kuulostamaan hyvältä. Myös railakas on karmivaa pseudo-keskiakaisia bilemusiikkia.