Bensavarkaat piinaavat huoltamoyrittäjiä jopa useita kertoja päivässä – hyvinkääläinen Raakel Hynninen julkaisi epäiltyjen kuvat ja joutui itse maksumieheksi

Bensavarkaudet ovat puhuttaneet vuosien varrella ja monet bensiinikauppiaat kokevat varkaudet isoksi ongelmaksi.

Yksi heistä on vuoden bensiinikauppiaaksi tänä vuonna valittu Vantaan Koivuhaan ja Hyvinkään Kehäkujan Teboil-kauppias Raakel Hynninen. Hän kertoo bensavarkaiden olevan viikottainen, ajoittain jopa päivittäinen ongelma. 

– Joskus niin käy useitakin kertoja päivässä. Tämä on koko alan ikävä ongelma, vaikka toisilla liikepaikoilla sitä tapahtuu enemmän, toisilla vähemmän.

Rahallisen menetyksen lisäksi bensavarkaudet vaikuttavat henkilökunnan hyvinvointiin, sillä usein näpistykset aiheuttavat hätäännystä kassoilla. Valvontakameroiden läpikäyminen ja rikosilmoitusten tekeminen ovat myös työlästä puuhaa. 

Bensavaras kuittasi muhkeat korvaukset

Hynninen toimii aktiivisesti ja näkyvästi sekä omassa kauppiasyhdistyksessään että alalla laajemminkin, mutta suuren yleisön tietoisuuteen nainen nousi julkaistuaan bensiinivarkaiden kuvia sosiaalisessa mediassa vuonna 2017. 

Huoltoaseman bensapumpuissa oli varoitustekstit, joissa näpistelijöitä varoitettiin kuvien päätymisestä sosiaaliseen mediaan.

Hynnisen toiminta nostettiin esille myös kunniatittelin perusteluissa, jossa korostettiin Hynnisen rohkeus puuttua sosiaalisessa mediassa koko kauppiaskuntaa ravistelevaan polttoainevarkausongelmaan pelkäämättä toimenpiteen mahdollisia seuraamuksia.

Kansan tuki puolella

Seurauksia nimittäin tuli – Hynninen tuomittiin maksamaan tuhansien eurojen korvaukset varkaille. Tuomio tuli yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisestä sen jälkeen kun epäilty bensavaras haastoi Hynnisen oikeuteen.

– Tukea tuli kuitenkin valtavasti kollegoilta, tutuilta ja tuntemattomilta, eduskuntaa myöten sain tukea tähän asiaan. Kansalaiset kokivat, että tämä on täysin väärin. 

Katso yllä olevalta videolta Hynnisen näkemys bensiinivarkauksiin ja siihen, miksi niiden selvittäminen on melko hankalaa. 

Lue myös:

    Uusimmat