MTV3:n F1-toimitus listaa tällä kaudella jokaisen GP:n onnistumiset ja epäonnistumiset. Nyt vuorossa ovat Belgian GP:n topit ja flopit.

1. Lewis Hamilton
Kukaan ei ajanut Belgian GP:tä täysin virheettömästi, mutta Lewis Hamiltonin vaaranpaikassa oli mukana joko Jumalan käsi, kuten Hamilton itse sanoi, tai sitten suuri määrä hyvää tuuria. Hamilton osoitti taas kerran taitavansa sadekelin nykykuljettajista parhaiten. Hamiltonin nimiin meni voiton lisäksi kilpailun nopein kierros eikä pidä unohtaa sitä, että hän nappasi kakkosruudun aika-ajon loppuhetkillä, jolloin sadekuuro oli jo iskenyt radalle. Lisäksi johtopaikka oli hänen hallussaan jokaisen kierroksen ajan. Vakuuttavaa.
2. Mark Webber
Kun lähtee paalupaikalta ja sijoittuu toiseksi, niin kisa ei tunnu täysin onnistuneelta, mutta itse asiassa Webberin kisa alkoi kuudennelta paikalta, sillä hän putosi viisi sijaa taaksepäin heti ensimetreillä. Webber vältti sen jälkeen virheet ja noukki sijan toisensa jälkeen, kun muut sortuivat sadekelissä. Webber jätti tallikaverinsa Sebastian Vettelin varjoonsa sekä aika-ajossa että kisassa. Aussikuskin GP:n jälkeen esittämää toivetta ykköskuskin aseman saamisesta voi mielestäni pitää ihan perusteltuna, sillä Vettel ei ole vielä kypsä mestariksi.
3. Nico Rosberg
Nousu 14. ruudusta kuudenneksi oli hieno suoritus. Sadekelin säädöillä matkaan lähteneen Nicon kisa sujui huonommin silloin, kun rata oli kuiva, mutta sadekuurot antoivat hänelle uusia mahdollisuuksia. Michael Schumacherin ohittaminen seitsenkertaisen mestarin lempiradalla Eau Rougen jälkeen ansaitsee erikoismaininnan.

