BB-Risto: Perhe suuttui nimenmuutoksestani

Big Brother -kilpailija Risto (kuva: MTV OY)
Big Brother -kilpailija Risto (kuva: MTV OY)Copyright: MTV OY
Julkaistu 20.03.2009 14:43

Big Brother -kilpailija Risto Kuoppala haluaa vaihtaa taiteilijanimensä viralliseksi nimekseen.

Torstaina ilmestynyt 7 päivää -lehti uutisoi, että BB-tähti Risto Kuoppala haluaa vaihtaa nimensä Johnny McMetaliksi.

– Olen käyttänyt vuodesta 2003 lähtien Johnny McMetal -taiteilijanimeä. Tämä ei ole mikään vitsi. Olen lähettänyt paperit maistraattiin. Kai ne siellä jossain laitoksessa ovat. Asia ei ole edennyt vielä. Saa nähdä meneekö hakemukseni läpi, Risto pohtii Viihdeuutisille.

Vanhempani eivät ilahtuneet nimenmuutoksesta

Riston perhe ei suhtautunut nimenmuutokseen hymyssä suin.

– Sain heti muutaman vihaisen puhelun. Läheiset kyselivät, oliko asia totta. Vanhempani eivät oikein hyväksyneet asiaa, Ristoa kertoo Viihdeuutisille.

Risto on ollut neljä kuukautta työttömänä.

– Olisihan aina vaihtoehto mennä baaritiskin taakse tai raksahommiin, mutta toivon löytäväni media-alan töitä. Niihin minulla on koulutuskin, Risto sanoo.

Cheryll kehuu Riston tekemiä nettisivuja

Hän suunnitteli Big Brotherista tutun Cheryll Karrin nettisivut. Sivuja on kritisoitu keskustelupalstalla, mutta sekä Risto että Cheryll puolustavat sivuja.

– Tein juuri sellaiset sivut kuin Cheryll halusi. Yllätyin kyllä itsekin, että Cheryll halusi esimerkiksi tietynlaista fonttia sivuilleen. Cheryll halusi yksinkertaiset ja tiettyjä värejä. Toteutin sivut hänen toiveidensa mukaan, Risto sanoo.

Cheryll on nettikirjoittelusta huolimatta tyytyväinen sivustoonsa.

– Risto teki mielestäni todella hyvää työtä. Hän toteutti sivun minun toivomusteni mukaisesti. Ei kaikkien ole pakko tykätä sivuistani. Fontti saattaa olla hieman vaikeasti luettavaa, mutta pidän siitä, Cheryll kertoi Viihdeuutisille.

Kaksikon yhteistyö sujuin sekä Riston että Cherylin mielestä hyvin. Kaksikon välillä oli melkoista säpinää BB-talossa, mutta suurempaa romanssia heidän välilleen ei kuitenkaan syntynyt. Välit ovat tällä hetkellä kaverilliset.

– Olen ollut sinkkuna viimeiset kolme ja puolivuotta. En vapaaehtoisesti, mutta tietoisesti, Risto kertoi rakkausrintamansa kuulumisista.

Haluatko BB-taloon? Katso hakuohjeet Subin nettisivuilta tästä.

Lue myös: Tuleeko Maikkarin chat-juontajasta BB-tähti?

BB-hakukiertue alkoi yllättävän dramaattisesti - katso video!

Cheryll ja Niko piinasivat uusia BB-hakijoita - katso kuvat ja video

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Big Brother