BB-Antti rohkeissa kuvissa

BB-Antti haaveilee Salkkari-roolista. (Kuva: MTV Oy)
Julkaistu 03.02.2009 07:52

Big Brotherista tuttu Antti Kurhinen, 25, poseeraa Hymy-lehdessä ilman vaatteita. Haastattelussa hän paljastaa haaveilevansa roolista Salatut elämät -sarjassa.

Antti kertoo lehdessä myös suhteistaan kahteen Big Brotherissa mukana olleeseen naiseen, Cherylliin ja Hennaan.

– Cheryllin kanssa meillä on ollut pitkään eräänlaista on-offia. Olen antanut hänelle monta mahdollisuutta, mutta hän ei osaa päättää, haluaako hän oikeasti panostaa parisuhteeseen vai ei.

Antti kiistää myös seurustelevansa Hennan kanssa, vaikka jonkinasteista sutinaan heidän välillään on ollut.

– Onhan meillä pientä sutinaa ollut, mutta se on aivan eri asia kuin seurustelu. Näemme toisiamme säännöllisesti.

Tosi-tv-ohjelman jälkeen Antti myöntää keskittyneensä lähes yksinomaan juhlimiseen.

– Viihteellä on tullut käytyä viime aikoina melko paljon. Erilaisia kutsuja ja juhlia on oikeastaan melkein joka ilta ja kuppia on tullut otettua kunnolla - erityisesti vodka-russiania.

Mr. Finland -kisoissa mukana ollut nuori mies sanoo näyttelijän työn kiinnostavan. Antilla on pieni rooli Aleksi Mäkelän ohjaamassa Rööperi-elokuvassa.

– Jatkossa olisi mukavaa esiintyä vaikkapa Salatuissa elämissä - tässä siis vinkkiä sarjan tuottajille.

BB-Antin villit ja vauhdikkaat synttärit! Katso kuvat!

BB-Antti vaikenee suhteestaan Hennaan

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Big Brother