Jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter nimesi maanantaina ryhmän, joka kohtaa Puolan lauantaina vieraskentällä.
Kaikkia haluamiaan pelaajia ei Baxter kertomansa mukaan näe Kielcen reissulla.
- Meillä on ollut ongelmia saada joukkue kasaan ja aika monia pelaajia puuttuukin. Saamme ison osan perusrungostamme kasaan, mutta kokemusta jää puuttumaan paljon, Baxter kertoi CANAL+:n ottelustudiossa maanantaina.
Ainakin pohjakerroksen miehityksessä riittää mietittävää, kun Hannu Tihinen päätti uransa eikä kemiläisen pitkäaikainen topparipari Sami Hyypiäkään ole päättänyt jatkostaan. Maalivahti Jussi Jääskeläinen on hänkin astunut sivuun maajoukkueesta.
Tulokset eivät kerro kaikkea
Alkuvuoden harjoituspelit ovat sujuneet Suomelta tuloksien valossa tahmeasti. Etelä-Korealle kärsittyä tappiota seurasi niukka 2-1-voitto Maltasta ja perjantaina Huuhkajat sai siipeensä Viron vieraana. Baxter haluaa kuitenkin katsoa tulosten taakse.
- Kukaan ei pidä häviämisestä, se on selvä, mutta jos katsoo Viro-ottelun tavoitteita, ei lopputulos tällä kertaa ollut kaikkein tärkein. Halusimme katsastaa pelaajia ja muutamia taktisia asioita, muun muassa Tim Sparvia puolustuksessa kokeillut Baxter lausui.
- Olin toki pettynyt joihinkin heikoiksi jääneisiin suorituksiin. Nyt on vain nuoltava haavat ja saatava esiin paras suoritus Puolaa vastaan, hän jatkoi.
Maajoukkueen tilaisuudet valmistella peliään syksyllä alkavia EM-karsintoja varten ovat harvassa, sillä Puola-ottelun lisäksi ohjelmassa on vain yksi harjoituspeli, jossa vastaan asettuu elokuussa Belgia. EM-karsinnat alkavat vierasmatkalla Moldovaan 11.9.
Lue myös:
Baxter nimesi Huuhkajat Puola-otteluun