Banaanin hinnan laskun syynä on EU:n markkinauudistus. Banaanin suurtuottajien tuotot laskevat.
Maailman suurimpiin kuuluva banaanien ja vihannesten tuottaja Chiquita on joutunut talousvaikeuksiin. Yhtenä syynä ovat EU:n muuttuneet tuontimääräykset. Reilun Kaupan banaaneille uudistus on pääsääntöisesti myönteinen asia, ja niiden myyntiosuus on muutenkin kasvussa.
Banaani on tuote, jolla houkutellaan asiakkaita kauppaan - usein jopa tappiolla. Banaani onkin Suomen suosituin hedelmä. Nyt kauppiaat voivat ostaa banaania sisään entistä edullisemmin.
- Keväällä se oli vielä entisellään, mutta nyt syksyn mittaan meidän ostohinnat ovat laskeneet kymmenisen prosenttia, toteaa kauppias Matti Himberg Citymarket Jumbosta.
EU poisti vuoden alussa banaanin tuontikiintiöt, ja hedelmää saa tuoda nyt niin paljon kuin vain haluaa. Tämä on lisännyt tarjontaa ja pudottanut hintoja.
Chiquitalta kerrotaan, että he saavat Euroopassa myymästään banaanista lähes viidenneksen aiempaa vähemmän. Hedelmäjätin vaikeksia lisää se, että EU:n uudistuksen myötä Chiquitan tullimaksut ovat nousseet kymmeniä miljoonia euroja.
Reilun kaupan banaaneita tuova yritys puolestaan kiittää EU:n uudistusta. Pienemmät olivat aiemmin heikommilla, kun tuontikiintiöistä taisteltiin.
- Enää ei tarvitse miettiä lisenssejä ja kiintiöitä, vaan kaikki tarjoajat pystyvät tuomaan tuotteitaan markkinoille eli sitä kautta meille hyödyllistä, sanoo AgroFairin aluepäällikkö Tuija Kopra.
Vaikka Reilun kaupan banaanit ovat kalliimpia, niiden myyntiosuus kasvaa ja syö suurmerkkien osuuksia. Suomessa joka kymmenes ostettu banaani kantaa Reilun kaupan tarraa.
(MTV3)