Baltic Princess kääntyi takaisin Turkuun teknisen vian vuoksi satoja matkustajia kyydissään

Tallink Siljan Baltic Princess -aluksen piti kääntyä tiistaina illalla takaisin Turun satamaan palohälytysjärjestelmän vian vuoksi. Laiva oli matkalla Kapellskäriin Tukholman pohjoispuolelle.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että tekninen vika tuli ilmi hieman ennen kello kahdeksaa illalla. 

Vian vuoksi tiistai-illan lähtö peruttiin, ja seuraava lähtö on keskiviikkona normaalin aikataulun mukaisesti.

Laivassa oli yhtiön mukaan noin 500 matkustajaa. Heillä oli mahdollisuus jäädä laivaan Turun satamassa.

Tallink Silja sanoi tiedotteessa pahoittelevansa matkustajille aiheutuvaa vaivaa ja harmia.

Lue myös:

    Uusimmat