Autojätti harkitsee vakavasti F1-sarjaan liittymistä – "Päätös on tehtävä pian"

Viimeksi 30 vuotta sitten formula ykkösten moottorivalmistajana toiminut Porsche harkitsee vakavasti paluuta F1-sarjaan. Yhtiön varapuheenjohtaja Thomas Laudenbach vahvistaa aikeet.

Porsche on ollut yhdessä sisaryhtiönsä Audin kanssa pitkään mukana huhuissa seuraavan moottoriaikakauden valmistajiksi. Kumpikin brändi kuuluu Volkswagen-konserniin.

F1-sarjan moottorisäännöt uudistuvat kaudesta 2025 alkaen, mikä mahdollistaa uusien valmistajien luontevan mukaan tulon nykyisten rinnalle. Uusien valmistajien houkuttelemisessa otettiin hiljattain merkittävä askel, kun sääntöjä pohtivassa Kansainvälisen autoliiton FIA:n työryhmässä päätettiin luopua lämpöenergiaa voimayksikössä kierrättävästä MGU-H-yksiköstä.

Porschen varapuheenjohtaja Thomas Laudenbach kertoi tiistaina medialle, että palaset loksahtelevat tällä hetkellä hyvin kohdilleen yhtiön kannalta. Saksalaisvalmistaja kaipaisi F1-moottoreihin vielä lisää kaikille yhtäläisiä standardoituja osia, mikä häivyttäisi nykyisten valmistajien V6-turbomoottorien suunnittelussa hankkimaa etumatkaa.

– Ei ole mikään salaisuus, että pohdimme sitä. Ei ole salaisuus, että keskustelemme FIA:n kanssa, eikä se, että harkitsemme sitä vakavasti – sanotaan se nyt näin, Laudenbach sanoi Motorsport Weekin mukaan.

Mitään päätöstä ei kuitenkaan ole vielä tehty. Laudenbachin mukaan ratkaiseva askel olisi otettava pian.

– Se on ainakin varmaa, että jos päätös tehdään, sitä ei voi odottaa liian pitkään, koska jos haluat kisata vuonna 2025, sinun täytyy aloittaa tiettyyn aikaan. Olemme siinä tilanteessa, Laudenbach tähdensi.

F1-insider-sivuston mukaan Volkswagen-konserni olisi kuitenkin mahdollisesti liittymässä sarjaan vasta vuotta myöhemmin, kaudesta 2026 alkaen. Moottorin teknisen rakenteen lisäksi Laudenbach kertoo Porschen seuraavan myös sarjaan tuodun budjettikaton kehitystä.

– Yksi tärkeä pointti on kulujen hallittavuus. Myös moottorivalmistajien kulukatosta on ollut keskustelua. Se on tärkeää, sillä moottoriurheilua ei voi harjoittaa mihin tahansa hintaan. Se täytyy aina olla oikeassa hyötysuhteessa yhtiön kannalta, Laudenbach muistuttaa.

Porsche oli aktiivisesti mukana F1-sarjan alkutaipaleella 1950- ja 1960-luvuilla. Yhtiö palasi sarjaan vuonna 1983 turbomoottorien tultua käyttöön McLarenin moottorivalmistajaksi voittaen kolme kuljettajien ja kaksi valmistajien maailmanmestaruutta.

McLarenin vaihdettua Hondalle vuonna 1988 Porsche häipyi vähitellen F1-sarjasta. Vuonna 1991 se toimitti vielä moottorit Footwork-tallille.

Lue myös:

    Uusimmat