Aurinkorannan tähtönen Johanna: Huolestuin Sannasta

Aurinkorannalla yhdessä Sanna Suutarin ja Suvi Pitkäsen kanssa seikkaileva Johanna Pulkkinen myöntää välillä huolestuneensa Sannan villistä menosta Espanjassa.

Aurinkorannan tähtöset ottivat ilon irti lomasta, ja nauttivat Espanjan Aurinkorannikosta täysin siemauksin. 

– Mehän juhlimme aika paljon siellä reissussa. Parina viimeisenä päivänä emme ottaneet enää Suvin kanssa, vaan aloimme jo rauhoittua. Sanna kyllä taisi ottaa vielä silloinkin, Johanna Pulkkinen muistelee.

– Emme me mitään kännejä ottaneet, mutta kyllä me aamusta iltaan oltiin sellaisissa pienissä, tähtönen kertoo.

Johannan mukaan Sanna Suutarilla oli alkoholin nauttimisen suhteen ehdottomasti kovin kunto.

– Sannalla meni välillä aika lujaa. Suvin kanssa aloimme loppuajasta jo himmailla. Mutta me olimme lomalla, silloin saa ottaa!

Aurinkorannan tähtösten uusimmassa jaksossa tähtöset vierailivat espanjalaisissa kyläjuhlissa, joissa Sanna innostui paikallaolleista hevososta ja kinusi päästä ratsaille. Lopulta humaltunut Sanna päästettiin hevosen selkään.

– Huolestuin Sannasta, sillä olimme juoneet jonkin verran viiniä, Johanna myöntää.

– Mutta Sanna on mahtava! Saimme nauraa todella paljon, ja nauroin hänen jutuilleen vedet silmissä, hän jatkaa. 

Aurinkorannan tähtöset mtv.fi:ssä ma ja pe klo 18. 

Lue myös:

    Uusimmat