Aurinko värjäytyi punaiseksi metsäpalojen hiukkasista ja Saharan hiekasta etelärannikolla
Eteläisessä Suomessa aurinko on värjäytynyt punaiseksi, koska Suomeen on kulkeutunut metsäpalojen hiukkasia Etelä-Euroopasta sekä hiekkapölyä Saharan aavikolta.
– Satelliittikuvasta näkyy hyvin, että kyse on yhtenäisestä pölyvanasta, joka tulee Hollannin ja Etelä-Ruotsin kautta eteläiseen Suomeen ja Itä-Eurooppaan, kertoo vanhempi tutkija Seppo Hassinen Ilmatieteen laitokselta.
Hassisen mukaan ilmiön takana ovat pääosin Portugalin metsäpalojen hiukkaset. Karkeasti arvioiden suunnilleen kolmannes on Saharan hiekkapölyä.
Punertavasta taivaasta ja auringosta tehtiin jo eilen havaintoja ainakin Britanniassa. Ilmiötä selittävät niin Britanniassa kuin Suomessa Ophelia-hurrikaanin rippeet.
– Ophelia-hirmumyrskyn jäänteet aiheuttivat liukuhihnamaisen ilmiön, joka kuljetti ensin pölyä ja savua Britanniaan ja Irlantiin – ja sen jälkeen Suomen ja Fennoskandian suuntaan, kertoo Hassinen.
Hänen mukaansa hiukkaset ja pöly kulkeutuvat ilmavirtojen mukana pois suhteellisen nopeasti Suomesta.
– Todennäköisesti kyseessä on vain tämän päivän ilmiö, Hassinen arvioi.
Ilmatieteen laitos kertoi aamupäivällä Twitterissä, että hiukkasia ja hiekkapölyä on kulkeutunut etelärannikolle. Sosiaalisessa mediassa julkaistujen kuvien perusteella punaiseksi värjäytyneestä auringosta on tehty havaintoja myös muualta Suomesta.
Ilmatieteen laitoksen Hassinen kertoi aamupäivällä, että satelliittikuvan perusteella hiukkaset ja hiekkapöly ovat saavuttaneet ainakin Suomen eteläiset osat, enintään Vaasa–Joensuu-tason korkeudelle asti. Ilmavirrat vaikuttavat niiden liikkeisiin.
Uusimmat
-
16:33
Orpo hallitusneuvotteluista: "Nyt edetään vauhdilla" – kommentoi näin RKP:n kuohuntaa
-
16:28
Valtava räjähdys taistelukentällä: Ukraina pisti venäläisten ammusvaraston matalaksi
-
16:15
Beyoncén 11-vuotias tytär Blue Ivy nousi lavalle äitinsä kiertueella ammattitanssijoiden joukossa
-
16:10
Oppositiojohtaja väittää: Lukashenka kiidätettiin sairaalaan Moskovassa – toimittaja julkaisi videon hyvävointisesta presidentistä
-
16:06
Kiekkolegenda Teppo Rastio on kuollut
-
16:04
Valkohäntäpeura synnytti kolme vasaa amerikkalaismiehen takapihalle: "Se oli aikamoinen näky"
-
15:59
Perussuomalaisten Kike Elomaa RKP:n neuvottelijan ratkaisusta: "Ihmettelen"
-
15:56
Riiassa uskomaton kansanjuhla – katso, miten kymmenet tuhannet ihmiset ottivat vastaan kiekkosankarinsa
-
15:39
RKP:n nuorisojärjestön johtaja jättää hallitusneuvottelut, myös Eva Biaudet halunnut monesti pois
-
15:38
Juhamatti Aaltosen uusi osoite selvillä
-
15:36
Vanhustenhoito kriisissä myös Ruotsissa – yli puolet ruotsalaisista hoitajista harkitsee alanvaihtoa
-
15:24
Florida saa kaivatun edun NHL:n finaalisarjaan – "Sellaisesta koettelemuksesta ei ennätä toipua"
-
15:13
Venäläiskuvernööri: Ukraina pommitti Belgorodin aluetta – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
15:12
Fanit ryntäsivät kentälle juhlimaan sarjanousua – sitten tapahtui jotain odottamatonta
-
15:09
Luokkatoveriaan koulussa puukottanut 16-vuotias mielentilatutkimukseen – sanoo tekoa päähänpistoksi
-
15:00
Hallitusneuvottelujen tila ihmetyttää tulevaa oppositiota – "Puolueilla ei ole mitään luottoa toisiinsa"
-
14:56
40 hakijaa sai virheellisen tiedon opiskelupaikan saamisesta – osa saa pitää paikkansa
-
14:54
Historiallinen MM-mitali sai latvialaisfanien tunteet pintaan: "Emme unohda tätä"
-
14:45
Rammstein kommentoi syytöksiä koskien yhtyeen Vilnan konsertin tapahtumia: "Emme ole tietoisia mistään tutkinnoista koskien tätä asiaa"
-
14:45
Tapiolan väliaikaisista telinesilloista löytyi tarkastuksessa puutteita – sillat pysyvät suljettuina
-
Lataa lisää