Ulvilan murhajutussa Anneli Auerin kuuleminen alkaa tänään. Häntä syytetään aviomiehensä murhasta.
Auer saapui oikeuteen yhtä tyynenä kuin aikaisemminkin. Hän ei median läsnäolosta hätkähtänyt, vaikka toimittajia ja valokuvaajia oli jälleen runsaasti paikalla eilisen tapaan. Auer oli pukeutunut samoihin vaatteisiin kuin eilen.
Oikeus päätti istunnon alussa, että ennen Auerin varsinaista kuulemista istuntosalissa katsotaan ensin videotodisteita. Puolustuksen arvion mukaan siihen menee ainakin noin pari tuntia, eli Aueria päästään kuulemaan vasta iltapäivällä.
Videotodistuksissa on muun muassa Anneli Auerin ensimmäisiä kuulusteluita. Ensimmäisenä oikeudessa katsotaan Anneli Auerin kuulusteluvideota joulukuulta 2006. Video on kuvattu sairaalassa. Hän on myös tällä videolla tyyni. Tämä video on näytetty oikeudelle aiemminkin.



