Audi esitteli uuden superfarkun – tässä on tolkuttoman ärhäkkä RS 6 Avant
Kimi Räikkösenkin tallista aikoinaan löytyneen Audi RS 6 Avantin uusi sukupolvi on julkistettu. Pohjois-Amerikassa uutukainen on otettu vastaan riemunkiljahduksin, sillä RS6-farkku saapuu myös uuden mantereen jälleenmyyjille edeltäjistään poiketen.
Kerrotaan se nyt heti: Uudessa RS 6 Avantissa on 600 hevosvoimaa, joista on kiittäminen 4,0-litraista kaksoisahdettua V8:aa. Nollasta sataan isokokoinen perhefarkku ampuu 3,6 sekunnissa, mutta huippunopeus on tuttuun tapaan rajoitettu 250 kilometriin tunnissa.
Audi on kuullut amerikkalaisasiakkaidensa toiveet, ja superauton suorituskyvyn perheauton koppaan yhdistävä RS 6 Avant on ensimmäistä kertaa tarjolla myös Yhdysvalloissa ja KAnadassa.
– Iskemme uudelle markkina-alueelle, jossa on valtavasti potentiaalia, ja jatkamme kasvua entisestään, totesi Audi Sportin johtaja Oliver Hoffmann.
– Läpi RS-malliemme 25-vuotisen historian, on RS 6 Avant ollut yksi ikonisimmista autoistamme, ja sillä on faneja ympäri maailman.
Uusi malli on edeltäjäänsä neljä senttiä leveämpi ja huomattavasti aggressiivisemman näköinen. Auto mukailee perus-A6:n muotoja, mutta särmää on moninkertaisesti enemmän.
Auto saapuu myyntiin vuoden 2020 aikana.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää