Asutko murtovarkaan unelmakohteessa?

Toisin kuin usein luullaan, suurin osa asuntomurroista tehdään suurten kaupunkien ulkopuolella ja omakotitaloon. Murtovarkaan öistä vierailua ei kannata kuitenkaan pelätä liikaa maaseudullakaan, koska murtovarkaat suosivat koteja, joiden isännät ovat poissa. Loma-aikana kodin lukitukseen ja seuraamiseen kannattaa kiinnittää huomiota.

If Vahinkovakuutusyhtiön sekä poliisin tilastojen mukaan alle 30 prosenttia koti- ja vapaa-ajan asuntojen murroista tehdään Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa. Suomen kahdessakymmenessä suurimmassa kaupungissa murroista tehdään vajaat 40 prosenttia.

Pienten paikkakuntien suuri osuus murroissa selittynee asuntokannalla. Kerrostaloasuntoihin on vaikeampaa murtautua kuin omakoti- ja rivitaloihin.

– Kerrostaloissa asuntojen ovet ovat järeää tekoa paloturvallisuuden takia, eikä porraskäytävässä yleensä ole työrauhaa murtautujille. Omakoti- ja rivitaloissa ovet ja ikkunat ovat yleensä maan tasalla, ja murtautujien touhut eivät herätä samalla tavalla huomiota kuin kaikuvassa porraskäytävässä, korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa Ifistä kertoo.

Pienillä paikkakunnilla murtotilastoissa näkyvät myös mökkimurrot. Niitä ilmoitetaan vakuutusyhtiöön erityisen paljon loppukesällä loma-ajan päätyttyä. Tällöin mökkejä ei ole vielä laitettu talvikuntoon, ja mökkien pihaan on helppo ajaa ennen talven tuloa.

Kerrostaloissa yleisin murtokohde on kellarikomero, kun taas omakotitaloissa murtaudutaan kerrostaloja useammin asuntoon.

– Murtokeikka tehdään mieluiten kohteeseen, jossa ei ole asukkaita paikalla. Siksi kodin lukituksesta ja esimerkiksi postien hakemisesta kannattaa huolehtia loman aikana, Mikko Vaitomaa sanoo.

Ifin tilastojen mukaan murrosta aiheutuu keskimäärin 1400 euron vahinko. Suurissa kaupungeissa vahingot ovat keskimäärin pienemmät kuin maaseudulla ja pikkukaupungeissa. Vahinkojen suuruudesta puhuttaessa kannattaa tosin muistaa, että vakuutuskaan ei korvaa menetettyjen esineiden tunnearvoa ja yksityisyyden loukkausta.

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat