Asumismenot kasvavat edelleen – palkkojen nousu helpottaa vuokralaisia

Maksaako asuminen jo liikaa? 6:37

Asumismenojen kasvu jatkuu myös seuraavat kaksi vuotta, kertoo Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton asumismenoselvitys.

Jutun videolla pohditaan Huomenta Suomessa, että maksaako asuminen jo liikaa?

Selvityksen mukaan suomalaisten asumismenot kasvavat vuosina 2018–2020 arviolta 2,1 prosentin vuosivauhtia. Vaihtelu on kuitenkin suurta asuinpaikan, asumismuodon ja kotitalouden tyypin mukaan.

Vuokra-asujien käytettävissä olevista tuloista asumismenojen osuuden kasvu on taittumassa parin seuraavan vuoden aikana. Syynä on se, että hyvän talouskehityksen ansiosta palkat nousevat nopeammin kuin vuokrat.

Keskituloisella omistusasujalla asumismenot ja tulot kasvavat samaa tahtia.

–  Asumismenojen kehityksessä matalat korot ovat suosineet viime vuosina omistusasujia. Viitekorkojen nousu kuitenkin kasvattaa asumismenoja lähivuosina, kertoo selvityksen tehneen Pellervon taloustutkimuksen ekonomisti Lauri Vuori tiedotteessa.

Selvitys osoittaa, että kerrostalossa vuokralla asuvan lapsiperheen tuloista asuminen vie vajaat 21 prosenttia, kun omakotitalossa yksin asuvalla eläkeläisnaisella osuus voi olla lähes 40 prosenttia.

Omakotiliitto patistaa huoltamaan kiinteistöjä

Selvitys on toteutettu vuodesta 2011, ja tulokset osoittavat asumismenojen kasvaneen tällä vuosikymmenellä jyrkästi. Tänä vuonna selvityksen erityisteemana oli kotitalouksien velkaantuminen.

Omakotiliitto haluaa lisäksi kiinnittää huomiota asuinkiinteistöjen huolto- ja korjaustarpeeseen. Äskettäin päättyneen taantuman aikana monessa kotitaloudessa tulot riittivät vain välttämättömimpiin kuluihin.

–  Nyt kansantalouden kasvaessa on syytä korjata kotitalouksien omaa taloutta, lyhentää lainaa, varautua korkojen nousuun ja erityisesti huoltaa sekä kunnostaa kiinteistöjä, sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen.

Selvityksessä asumismenoihin on laskettu mukaan kaikki sellaiset menot, jotka ovat pois muusta kulutuksesta ja säästämisestä, siis myös velallisen varallisuutta kerryttävät lainojen lyhennykset.


Lue myös:

    Uusimmat