Asiantuntijoiden mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jäämässä eduskuntavaalitaistelussa suotta vähälle huomiolle.
Entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen pitää keskusteluvajetta huolestuttavana, koska kansainvälinen tilanne on kuitenkin huonompi kuin vuosikymmeniin.
Tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista arvioi, että rauhattomaan tilanteeseen on jo totuttu ja siitä on tullut niin kutsuttu uusi normaali. Ulkoinen turvallisuus ei siksi herätä samanlaista huolta kuin esimerkiksi kotimainen vanhustenhoito, Pesu sanoo.
