Asiantuntija: Tästä syystä avioliiton suosio on laskussa

Pew Research Instituten tekemä tutkimus paljastaa, että avioliiton suosio on laskussa. Yhdysvalloissa mennään nyt naimisiin 25 prosenttia harvemmin kuin 70-luvulla. Asiantuntija kertoo Huffington Postille, miksi avioituminen ei ole enää suosiossa.

Avioliitto on luonnollinen osa aikuistumista, vai onko sittenkään? Yhdysvalloissa avioliiton suosio on nimittäin selvässä laskussa. Uuden raportin mukaan tuskin puolet yli 18-vuotiaista amerikkalaisista on naimisissa. Pew Research Instituten tekemän selvityksen mukaan avioliittojen määrä on laskenut viisi prosenttia vuodesta 2010. Pudotus on vielä hurjempaa, kun verrataan lukuja vuoden 1960 avioliittoihin. Tuolloin avioliiton satamaan astuminen oli 20 prosenttia suositumpaa kuin nykyään.Amerikkalaiset eivät vain mene naimisiin harvemmin kuin ennen, vaan myös yhä vanhempana. Keskimäärin miehet avioituvat noin 29-vuotiaana ja naiset 27-vuotiaana. Vuosikymmeniä aikaisemmin avioliiton satamaan astuttiin 20-vuotiaana ja 90-luvulla 25-vuotiaana.

Mikseivät ihmiset avioidu?

Huffington Post -lehti haastatteli tutkija D'Vera Cohnia aiheen tiimoilta. Hänen mukaansa ihmiset kieltäytyvät avioliitosta monesta eri syystä. Nykyään vaikkapa avoliitossa, sinkkuna tai yksinhuoltajana asuminen on sosiaalisesti hyväksytympää kuin aiemmin. Monet myös haluavat suorittaa koulunsa loppuun ja päästä urallaan hyvään alkuun ennen avioitumista. Jotkut kieltäytyvät avioitumasta taloudellisista syistä. Kalliisiin häihin ei kenties ole varaa ja osa haluaa kasvattaa varallisuuttaan ennen perheen perustamista.

Onko sillä väliä, etteivät ihmiset avioidu?

Vaikka avioliittojen määrä on Yhdysvalloissa laskussa, avioliittoinstituution puolesta puhuu vielä moni asia. Avioliitossa elävillä on muun muassa enemmän rahaa ja he ovat muita terveempiä. Ihmisten terveys on tutkimusten mukaan parempi nimenomaan naimisissa olevilla pariskunnilla, ei vain yhdessä asuvilla ihmisillä. Myös monet instituutiot perustavat käytäntönsä sille ajattelutavalle, että ihmiset ovat useimmiten naimisissa. Avioituminen helpottaa siis monen elämää. Ihmiset menevät naimisiin myös lasten takia. Joidenkin tutkimusten mukaan lapset voivat hyvin niissä perheissä, joissa vanhemmat ovat naimisissa.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat