Asiantuntija heittäisi vanhentuneen aborttilain romukoppaan – Ruotsin malliin hän ei kuitenkaan lähtisi

Suomeen vaaditaan sallivampaa aborttilainsäädäntöä: lakialoite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan viikonloppuna 8:33
Suomeen vaaditaan sallivampaa aborttilainsäädäntöä.

Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila pitää nykyistä aborttilakia vanhentuneena.

OmaTahto2020-kampanjan aloite vaatii, että jatkossa abortin saamiseksi riittää raskaana olevan oma tahto ja että kahden lääkärin lausunnon vaatimisesta luovutaan.

Halila pohtii nykyisen aborttilain kompastuskiviä tänään Viiden jälkeen -ohjelmassa.

–  Silloin vuonna 1970 se oli varsin edistyksellinen, mutta nyt on aika ajanut kyllä sen ohi jo eräiltä osin, Halila painottaa.

Hänen mukaansa, kun ajattelee itsemääräämisoikeutta ja ihmisoikeuksia, tuntuu hyvin poikkeukselliselta, että naisen pitäisi perustella kahdelle lääkärille halunsa raskaudenkeskeytykseen.

– Se on ihan riittävän vaikea asia muutenkin.

Kansalaisaloitteen suurin vaatimus on se, että raskaudenkeskeytyksen saisi jatkossa pelkästään omalla pyynnöllä eikä siihen tarvittaisi perusteluja. Halilan mukaan tämä vähentäisi lääkäreiden taakkaa, jolloin terveydenhuollot rajalliset resurssit voitaisiin käyttää muihin asioihin.

"Toivon, että aloite menisi läpi"

Haila uskoo, että aborttia koskeva kansalaisaloite menee eduskunnassa läpi, vaikka perinteisesti kansalaisaloitteet ovat menestyneet eduskunnassa vain harvoin.

– Toivon, että tämä menisi läpi. Toivon tietysti edelleen, että aborttien määrä Suomessa vähenisi. Siinä on erittäin tärkeää maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille, mikä sisältyykin hallitusohjelmaan.

Uudessa aborttilainsäädännössä ei vaadita muutoksia siihen, mihin raskausviikkoon asti raskaudenkeskeytyksen voi tehdä. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa abortti on vapaasti saatavilla viikkoon 18 saakka, kun taas Suomessa saa abortin vain 12. raskausviikkoon asti. Halila ei lähtisi muuttamaan Suomen lainsäädäntöä Ruotsin suuntaan.

– Mitä aikaisemmin raskaudenkeskeytys tehdään, sitä helpompi se on kaikille. 12 viikon rajasta on syytä pitää kiinni, Halila sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat