Asiakas sytytti tulen hotellissa Joensuussa

Poliisi tutkii hotelliasiakkaan toimia Joensuussa.

Poliisi sai hätäkeskukselta yöllä tehtävän Joensuun keskustassa sijaitsevaan hotelliin tulipalon vuoksi.

Pelastuslaitos kertoi aiemmin, että hotellin asiakas oli polttanut hotellihuoneessa olleessa astiassa palavaa materiaalia.

Tämän jälkeen asiakas oli kantanut savuavan astian hotellin käytävän kautta ulos.

Tilanteessa levisi savua hotellin kerrokseen, jonka muut asiakkaat poistuivat omatoimisesti ulos.

Pelastuslaitos sai tapauksesta automaattisen paloilmoituksen. Pelastuslaitos tarkasti hotellin tilat ja teki savutuuletuksen.

Poliisin mukaan hotellista oli yön aikana myös anastettu hotellin omaisuutta sekä aiheutettu muuta vahinkoa.

Poliisi on ottanut kiinni kaksi henkilöä epäiltynä tapahtumiin.

Tällä hetkellä asiaa tutkitaan varkautena ja vahingontekona, mutta rikosnimikkeet saattavat muuttua tutkinnan edetessä.

Juttua päivitetty poliisin tiedoilla kello 12.17.

Lue myös:

    Uusimmat