Leijonat onnistui ottamaan kaksi voittoa sunnuntaina päättyneessä Karjala-turnauksessa. Millaisia yksilötarinoita Leijonien joukosta nousi esille Helsingissä pelatussa turnauksessa? MTV Sport listasi onnistujia ja pelaajia, joilta saattoi odottaa parempaa.
Leijonien osalta Karjala-turnaus sisälsi kolme 3-0-peliä. Torstaina Venäjä oli kyseisillä lukemilla Suomea parempi. Lauantaina Tshekki ja sunnuntaina Ruotsi kokivat Suomelle 3-0-tappiot.
Turnauksen aikana Leijonat pyöritti isoa pelaajarinkiä. Vain osa pelaajista pelasi kaikki pelit.
Ketkä Leijonista onnistuivat parhaiten? Kuka jäi ennakko-odotuksiin nähden vaisuksi? Tässä nostot:
Onnistujat
Veini Vehviläinen
Kärppä-vahti jatkoi huimaa alkukauttaan myös Leijonien puolella. Lauantain Tshekki-pelissä A-maajoukkuedebyytin tehnyt Vehviläinen ei hermoillut yhtään. Ei missään vaiheessa. Vehviläisestä huokui rauhallisuus ja itsevarmuus, mikä heijastui myös Leijonien puolustukseen. Vehviläinen oli Suomen ylivoimaisesti suurin onnistuja ja koko turnauksen tähti. Vehviläisen kohdalla MM-kisakorttia ei tarvitse pimittää, vaan siitä voi puhua rohkeasti. Syy tälle on se, että Suomella ei ole tällä hetkellä Euroopassa niin kovaa maalivahtikisaa päällä. Mikko Koskisen siirryttyä NHL:ään niin sanottu Euroopan suomalaisen ykkösmaalivahdin paikka on auki. Vehviläinen tarrasi tähän tiukasti kiinni.
VIDEO: Veini Vehviläisen kommentteja sunnuntain Ruotsi-ottelun jälkeen. Juttu jatkuu videon alapuolella.

