Ranska 2009. Ohjaus: Luc Besson. Käsikirjoitus: Bessonin tarinan pohjalta Besson ja Celine Garcia. Tuotanto: Besson, Emmanuel Prevost. Kuvaus: Thierry Arbogast. Musiikki: Eric Serra. Suomalaiset äänet: Henri Piispanen, Elli Vallinoja, Santeri Kinnunen, Puntti Valtonen, Mariko, Aarre Karén, Samuel Harjanne, Olavi Uusivirta, Elastinen. Kesto: 94 min.
Suomeen saapui kaksi vuotta sitten Suuren sinisen (1988) ja Tyttö nimeltä Nikitan (1990) ohjaajan Luc Bessonin satufantasia Arthur ja Minimoit (Arthur et les Minimoys, 2006). Bessonin omaan satukirjaan perustunut koko perheen seikkailu yhdisteli perinteistä elokuvakerrontaa animaation keinoihin jotakuinkin suttuisesti ja kalseasti.
Elokuvaa markkinoitiin nimekkäillä ääninäyttelijöillä, David Bowiella ja Madonnalla, joiden läsnäolo meni kyllä totaalisesti hukkaan. Suomalaisia lapsikatsojia menetys ei koskettanut, sillä elokuva dubattiin suoraan kotimaiselle kielelle.
Minimoi-tarinan jatko-osa Arthur ja Maltazard (2009) on, jos mahdollista, kokonaisuutena vielä edeltäjäänsäkin heikompi tekele. Uutuus ei pärjää ollenkaan omillaan, vaan se latistuu lupaavan alun jälkeen pelkäksi venytetyksi välisoitoksi ennen seikkailun vuonna 2010 ensi-iltansa saavaa kolmatta osaa (Arthur et la guerre des deux mondes, 2010).
Arthurin suomalaisäänenä esiintyy Henri Piispanen. Originaaliversiossa nähdään ja kuullaan Jali ja suklaatehdas -menestyselokuvasta (2005) tuttua lapsitähti Freddie Highmorea.
Pahis-Maltazardia tulkinneen Bowien on korvannut Lou Reed. Myös Madonna on poissa joukosta. Suomalaisversiossa pääkonnan äänilähde on Santeri Kinnunen, ja Paula Vesalan sankaritar-roolin on perinyt Elli Vallinoja.
Portti keijujen maailmaan on jälleen avautumassa, mikä suuresti ilahduttaa minimoi-kavereitaan kaipaavaa Arthuria. Oman perheen muuttuneet suunnitelmat ovat kuitenkin pilaamassa pojan paluun prinsessa Selenian ja muiden vilkkaiden pystytukkien luokse.
Hämähäkin toimittama, prinsessaa koskeva SOS-viesti saa Arthurin silti ryntäämään päistikkaa minimaahan. Mutta mitä ihmettä: onko avunhuuto sittenkin vain kostoa janoavan Maltazardin virittämä ansa?
Arthur ja Maltazard -elokuvan alku lupaa parempaa kuin mitä lopulta jää käteen. Minimoiden maailmaa on tuunattu entistä urbaanimpaan ja futuristisempaan suuntaan. Maxin (suomalaisäänenä mainio Elastinen, originaaliversiossa Snoop Dogg) baarissa hengataan hetkittäin kuin Tähtien sodassa konsanaan.
Bessonin kuvakerronta simuloi videopelejä niin hyvässä kuin pahassa: jälki on vauhdikkaan hektistä kyllästymispisteeseen asti. Minimoit ovat juuri niin ristiriitaisia hahmoja kuin miltä ne näyttävät. Suippokorvainen peikkomaisuus on paikoin lähes vastenmielisen groteskia.
Yleisöään Arthur ja Maltazard kohtelee kaltoin, ja se jos mikä on anteeksiantamatonta. Ärsyttävät cliffhangerit ymmärtää vielä osaksi tv-sarjamaailmaa, mutta elokuvalipulla luulisi jo saavan kokonaisen kertomuksen.
Juuri kun katsoja luulee pitkäpiimäiseksi käyneen odotuksen tulevan palkituksi, jysäyttää Besson tiimeineen suoraan vyön alle. Arthur ja Maltazard loppuu sillä samaisella sekunnilla, kun kauan kaivattu toiminta alkaa vyöryä.
Uskooko Besson tosiaan, ettei yleisöä närästä näin häikäilemätön keskeneräisyydellä rahastaminen? Että porukka vuoden päästä palaa trilogian finaalin äärelle kuin mitään ei olisi tapahtunut? Ratkaisu on käsittämätön ja hyvin, hyvin loukkaava.
Katso elokuvan traileri .
Teksti: Outi Heiskanen