Argentiinalaisen sairaalan henkilökunta väittää nähneensä aaveen – huomaatko sinä videolla mitään kummallista?

Argentiinalaisen sairaalan henkilökunta väittää nähneensä pienen lapsen kummituksen.

Monet sairaanhoitajat Cordoban lastensairaalassa, Argentiinassa, ovat väittäneet nähneensä sairaalan käytävillä aaveen jo useaan otteeseen, uutisoivat useat ulkomaiset mediat.

Erään sairaanhoitajan kuvaamalla videolla kerrotaan näkyvän aavemaisen hahmon kurkistavan sängyn yli ripustettujen lakanoiden välistä. Sairaalan henkilökunta epäilee kyseessä olevan huoneeseen 500 menehtyneen lapsen aave. Videolla voi kuulla hoitajan huutelevan: "Estella, tule tänne..."

Lukuisista silminnäkijähavainnoista huolimatta yllä oleva video ei ainakaan ole saanut suurta yleisöä vakuuttuneeksi. Vaikka toiset kertovat näkevänsä videolla jotain outoa, iso osa kommentoijista ei erota videolla mitään eriskummallista, toiset uskovat kyseessä olevan ihan puhtaasti oikeiden ihmisten keksimä jekku.

Yliluonnolliset asiat puhututtavat

The Sun kertoo, että sairaalassa on tapahtunut muutakin. Jonkin yliluonnollisen olemassaolosta vakuuttuneet työntekijät ovat kertoneet laittaneensa sängyn ylle ilmapalloja pallojen sitten räjähdettyä rikki kuin taikaiskusta.

Joidenkin sairaalan lapsipotilaiden vanhempien puolestaan kerrotaan nähneen pienen hahmon istuvan sängyllä.

Yliluonnollisten asioiden olemassaolo pohdituttaa usein ihmisiä. Esimerkiksi vastikään maailmalla levisi teinitytön ottama selfie, jonka taustalla näkyy aavemainen hahmo.

Marraskuussa puolestaan ihmeteltiin hylätyssä sairaalassa otettuun ryhmäkuvaan ilmestynyttä karmivaa hahmoa. Myös erään brittipubin valvontakameraan tallentunut outo tapaus sai ihmiset pohtimaan mahdollisen kummituksen läsnäoloa.

Video: Myös tämä video oli monen mielestä todiste yliluonnollisesta.

Lähteet: The Sun, Yahoo

Lue myös:

    Uusimmat