Apulanta yllättää – fani saa sanoittaa yhtyeelle kappaleen

Apulanta järjestää kilpailun, jossa etsitään sanoitusta valmiina olevalle sävellykselle. 

Kyseessä on yhteistyössä Veikkauksen kanssa järjestettävä kilpailu. Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki kertovat ajatuksen lähteneen siitä, kun he itse voittivat aikoinaan Veikkauksen järjestämän bändikilpailun vuonna 1993.

Wirtanen ja Santapukki kehottavat nuoria lähettämään valmiit sanat bändille toukokuun loppuun mennessä.

– Meillä on todella kova biisi, mutta ei oo sanoja. Tee sä ne sanat. Ja tee hyvät. Ihan omasta päästä, omasta elämästä. Muokataan se sitten kimpassa hyväksi, toimivaksi kappaleeksi, Wirtanen ja Santapukki ohjeistavat.

Yhtyeen verkkosivuilla kerrotaan, että sanoitus voi käsitellä omaa elämää tai ihan mitä vain haluaa pukea biisin sanoitukseksi.

– Jos sulla on ollut joitain ajatuksia, mitä olet aina halunnut biisiksi laittaa, niin nyt voisi olla hyvä aika kirjoittaa ne paperille tai mieluummin tietokoneelle ja lähettää ne meille meilitse, Wirtanen kannustaa. 

Kilpailun voittaja julkistetaan loppukesällä ja siitä tiedotetaan Veikkauksen, Apulannan ja Nuori Kulttuuri -säätiön kanavissa.

Lue myös:

    Uusimmat