Apua alkaa virrata koronakauhun keskellä olevaan Intiaan – "En voinut tehdä mitään, katsoin vain hänen kuolevan"

Yhdysvallat ja Britannia ovat kiireellä lähettäneet hengityskoneita ja rokotemateriaaleja katastrofaalisesta koronavirustilanteesta kärsivään Intiaan.

Intian koronalukemat ovat viime päivinä rikkoneet ennätyksiä, ylikuormittaneet sairaaloita ja täystyöllistäneet krematorioita.

Potilaiden omaiset ovat yrittäneet etsiä happivälineitä ja vapaita sairaalapaikkoja sosiaalisen median kautta.

Pääkaupungissa New Delhissä on jatkettu koronasulkua jatkuvasti pahenevan tilanteen vuoksi samalla, kun monissa rikkaissa maissa ollaan rokotusten edistyessä palaamassa kohti normaalia.

17-vuotiaan Mohan Sharman isä kuoli sairaalan ulkopuolelle.

– Hän haukkoi henkeä. Otimme pois hänen kasvomaskinsa, ja hän vain pyysi itkien, että pelastaisimme hänet, hän kertoo.

– En voinut tehdä mitään, katsoin vain hänen kuolevan.

Myös Ranska, Saksa ja Kanada ovat luvanneet apua Intialle. Intian valtavien tartuntalukujen vuoksi koko maailman tartuntamäärät ovat nousseet uusiin ennätyksiin.

Johnson lupaa Britannian "tekevän kaikkensa"

Ensimmäisen Britanniasta lähtevän avustuslentokoneen on määrä saapua Intiaan aikaisin tiistaina paikallista aikaa. Kyydissä on hengityskoneita ja happirikastimia.

Pääministeri Boris Johnson on luvannut maan "tekevän kaikkensa" Intiaa auttaakseen.

Yhdysvallat on ilmoittanut aikovansa lähettää heti materiaaleja rokotteiden valmistamiseen, lääkintävälineitä, testejä, hengityskoneita ja suojavälineitä. Maa ei kuitenkaan ole kertonut, saako Intia osan Astra Zenecan rokotteista, joita Yhdysvalloilla on tiettävästi ylimääräisenä noin 30 miljoonaa annosta.

Intian hindunationalistinen hallitus on saanut osakseen kasvavaa kritiikkiä siitä, että se on kuluneina viikkoina sallinut valtavien kokoontumisten järjestämisen. Miljoonat ihmiset ovat osallistuneet esimerkiksi poliittisiin kampanjatilaisuuksiin ja uskonnollisiin juhliin.

Twitter vahvisti sunnuntaina poistaneensa Intiassa kymmeniä viranomaistoimia arvostelleita tviittejä maan hallituksen vaatimuksesta.

Yhtiö perusteli poistamista juridisilla perusteilla. Tviittejä voidaan poistaa näkyvistä yksittäisen maan alueella, jos kyseisen maan lainsäädäntö edellyttää sitä.

Lue myös:

    Uusimmat