Antti Rinteeltä kova syytös: Postin hallitus päätti siirtää pakettilajittelijat vastoin ministeri Paateron selväsanaista tahtoa

Pääministeri Antti Rinne (sd.) syytti tänään Postin hallitusta ministeri Sirpa Paateron (sd.) tahtoa vastaan toimimisesta.

Asia tuli esiin kansanedustaja Kai Mykkänen (kok.) ihmeteltyä eduskunnan kyselytunnilla hallituksen toimintaa Posti-sotkun yhteydessä.

Postin hallitus päätti elokuussa siirtää 700 pakettilajittelijaa Medialiiton ja Teollisuusliiton väliseen työehtosopimukseen. Etenkin omistajaohjausministeri Paatero on sittemmin kritisoinut "työehtoshoppailua" ja sanonut, ettei ole sitä missään vaiheessa hyväksynyt.

"Posti toimi vastoin Paateroin tahtoa"

Pääministeri Rinne ilmaisi tänään Postin hallituksen toimineen asiassa vastoin omistajaohjausministeri Paateron selväsanaista tahtoa.

– Postin hallitus esitteli 21. elokuuta omistajaohjausministeri Paaterolle päätöksiä, että 8 100 ihmistä siirretään liikkeenluovutuksen perusteella toiseen yritykseen ja 700 Postin pakettilajittelijaa siirretään toiseen sopimukseen 1. marraskuuta 2019, Rinne sanoi.

Pääministerin mukaan ministeri Paatero totesi tuolloin, etteivät siirrot käy hallitukselle.

– Tuon keskustelun jälkeen Posti muutti tilannetta, 28. päivä 700 ihmistä siirrettiin. Se oli vastoin omistajan selkeää tahtotilaa.

Kova syytös nostaa Postin hallituksen taas valokeilaan

Posti ei toteuttanut 8 100 työntekijän siirtoa, mutta 700 pakettilajittelijaa siirrettiin Medialiiton ja Teollisuusliiton työehtosopimukseen. Tästä muodostui lopulta Posti-sotkun keskeisimpiä kiistakysymyksiä.

Rinteen kovan väitteen myötä on todennäköistä, että myös Postin hallituksen rooli ja asema viime viikkojen jupakassa nousee vielä vahvemmin keskusteluun.

Halutessaan omistajaohjausministeri Paatero saa erottaa Postin hallituksen tehtävistään.

Lue myös:

    Uusimmat