Huippujengissä kiipeilijät laittoivat itsensä koville niin henkisesti kuin fyysisestikin. Antti Luusuaniemi kertoo, että yksi suurimmista haasteista oli perheen ikävöinti.
Näyttelijä Antti Luusuaniemi on yksi Huippujengi-ohjelman kiipeilijöistä.
– Aiemmin, kun olen ollut kuvauksissa, se on tarkoittanut, että tehdään fiktiota. Silloin on jonkinlainen käsitys siitä, mitä kuvataan. Tuolta reissusta minulla ei ollut mitään käsitystä mitä kaikkea on kuvattu. Se on aika hauska fiilis katsoa sitä, hän kuvailee.
Hän uskoo, että ohjelmasta välittyy hyvin se, millaista reissussa oleminen oli.
– Hapetonta oloa on vaikea välittää. Se näkyy vain jengin naamalta, hän nauraa.
Pitkin matkaa monet perulaisen Tocllaraju-vuoren huiputtamiseen lähteneet suomalaiset ovat sairastuneet niin vatsavaivoihin kuin vuoristotautiinkin.
Kavereiden sairastumista oli vaikea katsoa sivusta, mutta samalla niihin oli suhtauduttava rauhallisesti.
– Kyllä siellä kannustettiin kaikkia, koska joskus paukut olivat ihan loppu. Vuorikiipeily vaatii kovaa kanttia. Minä ja muut asennoiduttiin niin, että jos jotain tulee, niin sille ei voi mitään.
– Itse koetin vain kuunnella kroppaa, etten mene liian kovaa. Siellä ei vain palaudu. Pitkäjänteisyyttä se vaatii. Olen aika impulsiivinen, joten jouduin hieman sen kanssa askartelemaan.
Luusuaniemi toteaa, että kaikkein vaikeinta kuitenkin oli pärjätä ikävän kanssa. Kotona odotti kolme- ja yhdeksänvuotiaat lapset sekä vaimo. Perusleirissä yhteyden pitäminen kotiin oli lähes mahdotonta.
– Se vaikutti ikävän määrään, kun perheen arki ei ollut läsnä, Luusuaniemi muistelee.
– Jos on Euroopassa jossain kaupungissa, niin voi soittaa ja lähteäkin voi vaikka heti. Jos olisi tarvinnut lähteä kotiin nopeasti tuolta vuorelta, siihen olisi mennyt ainakin neljä tai viisi päivää.
Luusuaniemi toteaa, että ikimuistoisen matkan lisäksi myös kotiin palaaminen on jäänyt mieleen.
– Kun palasin kotiin oli yö ja kesäistä. Tulin takapihan kautta. Olohuoneen valo oli päällä ja vaimo teki töitä. Se oli hyvä fiilis. Se kirkasti, kuinka tärkeä perhe on, vaikka tiesin sen toki aikaisemminkin. Mutta kun ei ollut mahdollisuutta olla mukana arjessa, niin tunteet olivat voimakkaita. Ei ota asioita itsestäänselvyytenä.