Antti Kaikkonen paljastaa kirjassa olleensa TTK-parketilla "pienissä rommeissa" – rumbakin alkoi sujua rohkaisun myötä
Poliitikko Antti Kaikkonen käy Tanssii Tähtien Kanssa -matkaansa läpi uudessa kirjassa Kohti liittokuntaa.
Poliitikko Antti Kaikkosesta (kesk.) julkaistiin 11. lokakuuta Kohti liittokuntaa -kirja (Otava), jossa käsitellään hänen vuosiaan puolustusministerinä. Kirjan on kirjoittanut politiikan toimittaja Jari Korkki.
Kirjassa käsitellään myös Kaikkosen taivalta Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa vuonna 2008. Hän sai tuolloin tähtiopettajakseen Satu ”Sutu” Markkasen.
Kaikkonen ei tanssimatkansa alussa uskonut pääsevänsä kovinkaan pitkälle heikon tanssitaitonsa takia. Hän sai lisänimen ”Kanki-Kaikkonen”, joka ehkä kertoo jotakin hänen tanssiosaamisestaan.
Matka kilpailussa kuitenkin jatkui pitkin kevättä, jolloin Kaikkoselle alkoi tulla kaikenlaista muutakin muun muassa työn saralla. Näin ollen tanssiharjoituksiin ei tuntunut löytyvän riittävästi aikaa.
Kirjassa nostetaan esiin rumba, joka osoittautui Kaikkoselle erityisen vaikeaksi.
– Sutu Markkanen alkoi olla jo epätoivoinen, kun ei ukko meinannut taipua ollenkaan. Hän totesi, että nyt täytyy ottaa poikkeukselliset keinot käyttöön, Kaikkonen kertoo kirjassa.
Apu löytyi rommipullosta, ja suora lähetys olikin yhdistelmä rommia ja rumbaa.
– Jotenkin siinä pienissä rommeissa löytyi tiettyä letkeyttä, ja tuomaritkin ymmärsivät suoritusta aiempaa paremmin, Kaikkonen kertoo kirjassa.
Silloiselta ohjelman juontajalta Marco Bjurströmiltä jäi rommintäyteinen tanssi huomaamatta, vaikka Kaikkonen oli lähellä paljastaa apunsa rumbaan.
– Bjurström kehaisi siinä tuoreeltaan lähetyksessä, että näin sitä Suomen mies vetää rumbaa ja vielä ihan selvin päin. Olin siinä hilkulla, että möläytänkö. Että ei tässä nyt sentään ihan selvin päin olla, mutta ymmärsin kerrankin olla hiljaa, Kaikkonen kertoo kirjassa.
Myös tuomari Jorma Uotinen vaikuttui tanssista ja lausui ikonisen lauseensa: ”Ei huono”. Myöhemmin nuo sanat toimivat myös Kaikkosen iskulauseena vaaleissa.
Kaikkonen putosi Markkasen kanssa TTK-kisasta neljän parhaan joukosta.
– Tuskin on sen ohjelman historiassa koskaan tuuletettu putoamista niin villisti kuin silloin, Kaikkonen sanoo kirjassa.
Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
Tanssikupla MTV Katsomossa klo 18 maanantaisin ja perjantaisin. Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää