Ansiosidonnaisen lisäheikennykset eivät ole toteutumassa

Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ei näytä tulevan lisäheikennyksiä.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan työllisyyskeinoja pohtinut virkamiestyöryhmä olisi ehdottamassa keinolistaa, jolla olisi muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen sen tasoa porrastamalla esimerkiksi 150 päivän jälkeen.

MTV Uutisten tietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) suhtautuu ansiosidonnaisen lisämuutoksiin kuitenkin penseästi. Myöskään perussuomalaiset eivät tiettävästi innostu asiasta.

Työttömyysturvaan on jo tulossa leikkaus ensi vuoden alussa, kun esimerkiksi työttömyyspäivärahan enimmäiskesto lyhenee 500 päivästä 400 päivään.

Hallituksen ministerityöryhmä käsittelee tänään uusia työllisyystoimia, joista on tarkoitus päättää hallituksen budjettiriihessä kuun vaihteessa.

Lue myös:

    Uusimmat