Annika Saarikko MTV Uutisille: Kannatan Veikkauksen tuottojen siirtämistä valtion budjettiin – "Toivon, että hallituskumppanitkin tätä pohtivat"

Annika Saarikko: Kannatan Veikkauksen tuottojen siirtämistä valtion budjettiin 1:40
Katso video: Näin Annika Saarikko kertoi Veikkaus-kannastaan tänään.

Veikkauksen tuotot tulisi siirtää osaksi valtion kokonaisbudjettia, sanoo valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) MTV Uutisille.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoo kannattavansa Veikkauksen tuottojen ja varojen siirtämistä osaksi valtion budjettia.

Nykyisellään tuotot ohjataan kolmeen eri ministeriöön, josta rahat jaetaan edunsaajille, kuten sosiaali-, kulttuuri- ja urheilujärjestöille.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) sanoi viikonloppuna kannattavansa uudistusta. Muutosta on aiemmin esittänyt Erkki Liikasen johtama selvitysryhmä.

 – Esitys näiden varojen siirtämisestä valtion budjettiin, Erkki Liikasen työryhmän ehdottamalla tavalla, on minusta perusteltu ja oikea, Saarikko sanoo.

– Toivon, että hallituskumppanitkin tätä pohtivat, ja pääsemme tässä syksyn aikana eteenpäin.

Jonkinlainen palomuuri tarvitaan

Veikkauksen edunsaajien joukossa pelkona on ollut, että muutos vähentäisi järjestöjen ja muiden toimijoiden rahoitusta, kun rahoja ei olisi enää korvamerkitty edunsaajille, vaan ne olisivat osa valtion kokonaisbudjettia.

Taloudellisesti tiukassa tilanteessa poliitikoilla voisi olla kova kiusaus leikata järjestöjen rahavirroista.

Edunsaajien huolena olisi ylipäätäänkin se, että esimerkiksi hallituspuolueiden vaihtuminen voisi merkitä suuria muutoksia siihen, kenelle rahaa jaettaisiin.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) toivoi lauantaina STT:n haastattelussa, että mahdolliseen uuteen rahoitusmalliin luotaisiin jonkinlainen palomuuri, jonka avulla poliittiset suhdannevaihtelut eivät heijastuisi liiaksi rahanjakoon.

Saarikko on samoilla linjoilla.

– Tietenkin talouden osalta valtion budjetissa me toimimme menojen ja tulojen vaikeassa maastossa, ja sitä se tarkoittaa myös sitten Veikkauksen edunsaajien osalta, Saarikko pohtii.

– Mutta olen samaa mieltä, että on perusteltua, että palomuuri sillä tavoin olisi olemassa, että poliittiset suhdanteet eivät heiluttelisi riippumattoman kansalaisyhteiskunnan asemaa.

Lue myös:

    Uusimmat