Laulaja Anne Mattilan AM-Musiikkipalveluiden tulos lähes kolminkertaistui.
Anne Mattila on lunastanut ja pitänyt paikkansa yhtenä iskelmäpuolen ykkösartisteista. Vuositasolla 26-vuotias laulaja tekee keskimäärin noin 170 keikkaa. Valtava keikkatahti näkyy myös laulajan bisneksissä.
Mattila on AM-Musiikkipalvelut Oy:n omistaja sekä toimitusjohtaja. Kesäkuun lopussa päättyneellä tilikaudella yhtiön liikevaihto oli 359 000 euroa, josta voittoa verojen jälkeen jäi 95 000 euroa. Edellisellä tilikaudella liikevaihto oli hieman enemmän, 416 000 euroa, mutta liikevoittoa yhtiö teki vain 32 000 euroa.
Tuloksen parantumista selittää se, että Mattila on nykyään AM-Musiikkipalveluiden ainoa artisti. Aikaisempina vuosina yhtiön artisteja olivat muun muassa myös Anne Mattilan sisarukset Anneli ja Anniina Mattila. Näin palkkakuluja on saatu supistettua, ja se näkyy suoraan tuloksessa.
Velkaa yhtiöllä ei juuri ole. Sen sijaan vastattavaa on 664 000 euroa. Osinkoa yhtiö jakoi tänä vuonna 55 000 euroa. Mattilan tulot vuonna 2009 olivat 74 135 euroa.
Anne Mattilan firman tuloksesta uutisoi ensimmäisenä Kauppalehti.
(MTV3)