USA 1999. Ohjaus: Andy Tennant. Käsikirjoitus: Steve Merson ja Peter Krikes. Tuotanto: Lawrence Bender ja Ed Elbert. Kuvaus: Caleb Deschanel. Leikkaus: Roger Bondelli. Pääosissa: Jodie Foster, Chow Yun-Fat, Bai Ling, Tom Felton, Syed Alwi, Randall Duk Kim, Lim Kay Siu. Kesto: 147 min.
Andy Tennantin ohjaama historiallinen draama perustuu englantilaisen opettajattaren Anna Leonowensin päiväkirjoihin, ja aiemmin tarina on saanut sovituksensa Rodgers ja Hammerstein -musikaalina vuonna 1946. Kun hollywood-väki matkustaa Kaukoitään väsäämään suuren budjetin eeposta, tulos on helposti ulkokohtaista karamellieksotiikkaa. Hämmästyttävän hyvin Tennant onnistuu tämän välttämään, vaikka kaikki vaaran merkit ovat läsnä mahtipontisia lavasteita ja periamerikkalaista päätähteä myöten. Malesiassa kuvattu Anna ja kuningas ei sorru yltiöromantiikkaan kuin hetkittäin, ja tarjoilee kauniiden maisemien ohessa myös hienompia vivahteita ja sympaattista lämpöä.
Leskeksi jäänyt Anna, jota näyttelee Jodie Foster, tekee historiaa ja matkustaa poikansa kanssa tuhansien kilometrien päähän Siamiin opettamaan kuningas Mongkutin (Chow Yun-Fat) 58 lasta. 1800-luvulla moista tekoa ei tietenkään pidetä sopivana yksinäiselle naiselle, mutta Anna ei olekaan kuka tahansa hameellinen; hän ei polvistu edes kuninkaan edessä, vaikka tämä on alamaisilleen jumalaan verrattava hahmo.
Kulttuurishokki on molemminpuolinen, mutta topakan open ja komeakasvoisen kuninkaan välit kuitenkin lämpenevät vähittäin. Anna huomaa kymmeniä jalkavaimoja omistavan Mongkutin olevan viisas ja oikeudenmukainen mies, joka tosissaan yrittää muuttaa takapajuisen maansa järjestelmää modernimpaan suuntaan. Kuningas puolestaan oivaltaa, että Anna ei pelkästään ole tuonut sivistystä hänelle ja hänen perheelleen, vaan koko Siamin kansalle. Lisäksi Anna on varsin sievä.
Pääparin ja hovin sisäisiä suhteita varjostavat Siamin kiihtyvät sisäpoliittiset ja uskonnolliset kiistat, jotka huipentuvat sotatoimiin ja jotka uhkaavat uudistusmielisen kuninkaan asemaa. Uusi aika ei säästä ketään, ja niin myös toisilleen lähentyneet Anna ja kuningas joutuvat uhraamaan henkilökohtaiset tunteensa yleisen edun ja Ihanteen nimissä.
Itsenäisistä naisrooleista tykkäävä Jodie Foster pääsee taas esittämään reipasta voimanaista, mutta on kerrankin luopunut tyypillisistä maneereistaan, ja tekee Annana herkkää ja uskottavaa työtä. Mikä piristävää, leveän jenkkiaksentin sijaan hänen suustaan soljuu kaunista ja puhdasta brittienglantia. Mongkutia lempeästi esittävä Chow Yun-Fat muistetaan toiminnallisemmista osistaan John Woon rymistelyissä. Muutkin näyttelevät mallikkaasti, joskaan latteat roolit eivät juuri tarjoa hengitystilaa.
Anna ja kuningas ei jää pelkän romanttisen pukudraaman tasolle, vaan onnistuu tarkastelemaan historiallista murrosta inhimillisestä näkökulmasta sekä yksilö- että yleisellä tasolla. Elokuva on paitsi ulkoisesti näyttävä, myös vanhanaikaisuudessaan herttainen kuvaus ihmisistä ristiriitoineen, rohkeudesta ja ennakkoluulojen voittamisesta. Sateenkaaren värit hehkuvat, auringonlaskut leimuavat ja siirappikin valuu, mutta tätä elokuvaa on kerrassaan miellyttävää katsoa.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: CTS Egmont