Anna Eriksson naimisiin

Laulaja Anna Eriksson ja valokuvaaja Matti Pyykkö menevät naimisiin. Pari on ollut yhdessä viime vuoden juhannuksesta alkaen.

– Avioituminen pitää paikkansa, mutta kyseessä on sen verran henkilökohtainen asia, että ajankohtaa tai paikkaa hän ei halua kommentoida, Annan veli Antti Eriksson selvittää Iltalehdessä. Antti hoitaa myös Annan managerin postin.

31-vuotias Anna löysi 35-vuotiaan Matin vuosi sitten juhannuksena. Anna oli eronnut saman vuoden alussa pitkäaikaisesta poikaystävästään, Apulanta-yhtyeen rumpalista Sipe Santapukista.

Hääjärjestelyjen lisäksi Annalla ja Matilla riittää kiireitä, sillä pariskunta rakentaa parhaillaan omakotitaloa Uuteenkaupunkiin.

– Pakko myöntää, etten ole vielä miettinyt sisustamista tai muita asioita. Tietysti jatkossa on vastuulla myös pihan hoito, johon pitäisi osata panostaa ja heittäytyä viherpeukaloksi. Kyllä nämä naisen roolit ovat moninaiset, Anna nauroi Ilta-Sanomien haastattelussa pari viikkoa sitten.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat