Anna Eriksson lehdessä: Inhoan amerikkalaistunutta Suomea

Laulaja Anna Eriksson, 31, ei tunne viihtyvänsä nykypäivän Suomessa.

Suomen Kuvalehden haastattelussa iskelmätähti manaa formaatteihin takertunutta musiikkibisnestä ja ajan henkeä yleensä.

– Oikeastaan mä inhoan aika lailla tätä aikaa. – – Tätä amerikkalaistunutta Suomea, laulaja kiteyttää lehdessä.

Eriksson kertoo lehdessä haluavansa tehdä ”kantaottavaa musiikkia” ja tavoittelevansa ”kaiken teennäisen karsimista” kappaleistaan.

Eriksson pohti samansuuntaisia ajatuksia myös viime marraskuussa julkaistussa Tähän on tultu -dokumentissa. Siinä hän kritisoi nykymaailmaa muun muassa siitä, että se ei hyväksy herkkyyttä.

– Se on asia, joka yhdistetään heikkouteen tai sellaiseen, että ei ole tarpeeksi kelvollinen suorittamaan, tekemään ja hoitamaan asioita.

– Mun mielestä tässä yhteiskunnassa ei ole hyvä elää tällä hetkellä, tai mulla on usein todella vaikeata olla ja omien arvojen kanssa tässä maailmassa, laulaja purki sydäntään dokumentissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat