Anna Eriksson Eevassa: Kärsin paniikkihäiriöstä

Laulaja Anna Eriksson kertoo Eeva-lehdessä kuolemanpelostaan, itseinhostaan ja ahdistuksestaan, joihin ei terapiakaan auttanut.

Anna koki lapsuudessaan läheltä piti -tilanteen, kun hän matkusti äitinsä ja veljensä kanssa lentokoneella Intiassa. Kone oli syöksyä maahan tutkajärjestelmän hajottua, kun lentäjä ei meinannut löytää laskeutumispaikkaa ennen bensan loppumista.

Tämä laukaisi Annan kertoman mukaan voimakkaan kuolemanpelon, joka aiheutti vuosia kestäneen paniikki- ja pelkokierteen.

– Paniikkihäiriöt saattoivat iskeä missä vain. Joskus lähdin kesken koulutunnin rukoilemaan vessaan, rukous auttoi usein. Oli aikoja, jolloin valvoin kaikki yöt. En osannut nukkua, kun kaikki pelot hyökkäsivät päälle, Anna muistelee Eevassa.

Tilanne ei helpottunut, kun Anna nousi julkisuuteen nuorena, muutti Helsinkiin, ryhtyi parisuhteeseen ja teki kovasti töitä. Hän käänsi tuntemansa vihan sisäänpäin, eikä edes kolme vuotta kestänyt terapia tarjonnut apua.

– Lapsesta asti tuntemani perusturvattomuus ei ole hävinnyt mihinkään. Kolmekymppisenä aurinko alkoi kuitenkin pitkästä aikaa vähän paistaa. Kai se viha itseäkin kohtaan joskus palaa loppuun. Viime vuodet ovat olleet kamppailua takaisin elämään, hän kertoo haastattelussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat